Kaikkien tie vie Kapfenbergiin!

Jälleen on yksi tapahtumarikas viikonloppu vietetty villissä Itävallassa, mutta palaan hetkeksi vielä kuvailemaan pelon, tuskan ja epätoivon tunteita, joita Juhon kanssa koimme viimeisellä pysäkillä Grazin keskustassa. Tarkastaja täti tosiaan veti minut ja Juhon syrjään ja alkoi tivaamaan miksi meillä ei ole lippuissa leimaa. Selvällä englannin kielellä selitimme että emme kyseistä leimausvaatimusta tiedetty, mutta tädin kielihän ei englantiin taipunut. Taustalla Toni hiippailee karkuun hirveä hymy huulillaan, joka saa Juhon kääntämään päänsä ja antamaan "you are dead to me" -lookin meidän hiipparille. Koska selityksemme ei mennyt läpi ja kommunikointi muutoinkin oli erittäin yksipuolista, meidän kertoessamme ummet ja lammet, tarkastaja täti kaivoi fläppitaulun laukustaan ja kirjoitti siihen 60€, joka siis oli hinta liputta tramissa matkustamisesta. Tässä vaiheessa tuli syvä huokaus ja rautalankaa kaivettiin taskusta esiin ja kerroin että Suomessa riittää pelkän lipun ostaminen, miten nyt tyhmä turisti voi tietää että täällä kyseinen lippu on myös leimattava (muiden ihmisten esimerkkiähän ei seurata). Nyt tarkastaja oli jo soittamassa virkavaltaa paikalle. Katsoimme Juhon kanssa toisiamme ja kävimme ilmekeskustelun, joka meni suurinpiirtein näin: "- juostaanko? kyllä me tollanen mamma hakataan" "- pitäiskö...äh...koitetaan vielä vääntää sille"...Sitten lähti vielä sama tarina eri äänensävy. Hyvin aneleva ja anteeksipyytelevän selityksen jälkee nainen päästi poikapoloiset pinteestä. Tämäkös laittoi adrenaliinin virtaamaan suonissa ja olemme aivan varmoja että siinä olotilassa olisimme voittaneet kenet tahansa, ihan missä tahansa. Todellinen voittaja fiilis!

Tonin mainitsemiin adoniksiin kannattaa varautua toden teolla, sillä sali löytyy toisiaan kämpän alakerrasta, mutta myös mahtavat juoksumahdollisuudet ovat aivan vieressä. Itse pidän juoksusta enemmän, jonka tahdissa myös Juho mieluummin puhisee, mutta löytyi viikolta päivä kun koko porukkamme kirmaili Kapfenbergin aurinkoisilla vuoristo poluilla. Ja koska täällä on tosiaan kevät niin rakkautta on ilmassa, jota pääsimme todistamaan hyvinkin eläimellisessä muodossa. Lähi joessa uiskenteli 6 sorsaa, joista vain yksi oli naaras puolinen, ja kuinka sattuikin juuri venyttely tauollamme, että 5 uros sorsaa päättivät vuorotellen käydä ratsastamassa naaras sorsalla. Mitään vastaavaa ei ketään meistä ole aikaisemmin nähnyt! Vaikka uros sorsat olivat erittäin pikaisia puuhissaan, naaras sorsa oli silti lähes koko ajan veden pinnan alapuolella, ja rajuimmat urokset olivat jopa kurkussa kiinni. Mother nature at it's best...

Keskiviikkona tuli kuningas idea lähteä päivän laskureissulle läheiseen Mariazellin kaupunkiin 50km päähän. Saimme houkuteltua myös Graz-vahvistuksemme, Irenen, mukaan perjantain reissulle sekä viikonlopuksi katsomaan Kapfenbergin yöelämää. Bussi lähti Kapfenbergin keskustasta aamu 8 aikoihin ja arvioitu ajoaika oli 1,5h, joka kuulosti hirveän pitkältä ajalta taittaa 50 kilometrin matkan. Selvyys tähänkin saatiin erittäin nopeasti, sillä tie Mariazelliin on hieman kurvikkaampi kuin motari Tku-Hki. Serpenttiini tie vei meidät kuitenkin perille, josta muu porukka vuorasi sukset ja hyppäsimme keskustasta lähtevään kondooliin. Tämä on todellinen Alppikylä! Yleisön pyynnöstä ensin koluttiin läpi siniset rinteet, joissa eteneminen oli hieman verkkaista. Yhdistelmä lumi, aurinko ja +15 astetta tuottavat melko mielenkiintoisen yhdistelmän rinteeseen, jota sohjoksi kutsutaan meillä päin. Suksi ei tosiaan liukunut pienehkössä mössössä, joten saimme Juhon erittäin helposti houkuteltua punaiseen rinteeseen elämänsä ensimmäistä kertaa. Sieltähän tämä sankari tuli alas ja alhaalla vielä ärjyy "eihän tuo punaista oo nähnykkää". No oli miten oli, jyrkkyys toi vauhtia ja touhu tuntui jälleen maagiselta valkoisten vuorenhuippujen lomassa. Ja kuten Saalbachissa jo opimme, Alpeilla laskeminen tarkoittaa 50% rinteessä, 50% tuopin ääressä aurinkotuolissa. Kyllä elämä jälleen hymyili! Kävin itse koittamassa paikan ainoaa mustaa rinnettä ja pienen vakuuttelun jälkeen myös Juho saatiin rinteen huipulle. Ja sieltähän tämä hirvensalon ylpeys tuli kunnioitettavasti alas. Tämä siis jo toisella kerralla kun kaveri on eläessään suksien päällä - respect! Täytyy kyllä antaa myös muille pointsit suorituksesta, vaikkakin Mariazellin mustarinne kalpenee Saalbachin vastaaville, mutta tämäkin rinne kuitenkin musta! Reissusta mielenkiintoisen teki myös erittäin haastava lumi, jonka ansiosta allekirjoittanut oli monesti nenillään suksien osuessa sohjoon ja hidastuessa, jolloin jatkuvuuden lakia tuli tosiaan testattua. Kiitos Newton! Bussia odotellessamme Mariazellin keskustassa käväisimme kääntymässä myös paikallisessa kirkossa, josta selvisi hyvin, että pikkukylä on erittäin uskonnollinen paikka. Kultaa oli vaikka muille jakaa ja olipa jopa itse Paavi käynyt kirkossa vierailulla.

Kapfenbergin juna-asemalla taikaisin tullessamme Juho koki hyvän opetuksen itävaltalaisten vieraanvaraisuudesta ja myös siitä että penkille ei kannata mennä istumaan ja jättää yhtä tyhjää paikkaa vierelle. Maailman menoa melkoisesti nähnyt Helmut tuli tekemään tuttavuutta ja tulihan sieltä kaiken viinan hajun ohella myös serkkukäsi lämmittämään Juhon hartioita. Lopulta junan tulo pelasti poloisen, jotta ei tarvinnut mennä nukkumaan Helmutin kanssa samaan tämän tarjoamaan hotellihuoneeseen. Toisaalta Juho kyllä sai yöseuraa, tosin minusta, sillä olin avokätisesti lahjoittanut sänkyni Graz-vieraamme käyttöön.

Vuoden kuumin poikabänditulokas "Backstreet Mariazell"

                                   LICK IT UP!

                           Ja pojat muka ei veny

 Lauantaina räjätää! Tai ainakin tälläinen oli tarkoitus iltapäivällä, jolloin ensimmäiset viinin hörppäykset otimme. Siinä se ilta meni rattoisasti ruuan ja erittäin hyvän läpän seurassa. Menimme myös juhlimaan espanjalaisen vaihtarimme Alberton syntymäpäiviä, jossa tarjolla oli jotain hyvää spanjardi sapuskaa. Syntymäpäivä seurue jatkoi iltaa Graziin asti, kun me puolestaan suuntasimme K-bergin yöhön. Tilasin taksin sujuvalla saksan kielellä ja kyllä jälleen kyyti oli korvia huumaavaa, 30km/h alueella taksin viisari vilisi reilusti toisen sadan puolella. Juhon innoittamana suuntasimme paikalliseen Night klubiin, joka on siis hieman eroottissävytteinen "kuppila". Ovella sanottiin törkeästi että naisia ei kyseiseen klubiin pääse, jolloin porukkamme naisten feminiinisrasistinen puoli heräsi ja meillä jäbillä oli täysityö pitää nyrkkitappelu aisoissa. Noh tästä lannistumattomina suuntasiimme paikalliseen leffateatteriin, jonka yhteydessä oli pubi, jossa porukkaakin ihan mukiin menevä määrä. Sisällä ei tarvinnut viettää aikaa kuin korkeintaan 5min, jonka aikana pamahti jälleen soimaan biisi, jota ei voi kuunnella paita päällä. Täällä baarissa tuli erittäin nopeasti huomautus paitojen pois ottamisesta, joka pakotti uroksemme laittamaan paidat kiltisti takaisin päälle (hammasta purien kylläkin). Baarista löytyi porukka, jolla killui hopeiset mitalit kaulassa ja pienen tutustumisen jälkeen tämä sakki oli paikallinen lätkäporukka, joka oli juuri voittanut 3 divisioonan hopeaa ja olivat voiton juhlissa. Melko säälittävä tulos, mutta yhdyimme kuitenkin riemukkaaseen juhlimiseen. Mutta mitä! Osalla näistä kavereista ei ollut paitaa päällä ja eikä pienintäkään kuittia henkilökunnan suunnalta. Porukka jopa tanssi korkeilla pöydillä, jota loppuillasta minä ja Juho ei edes saatu tehdä! Kyllä nyt potkittaan...Jotenkin suomalainen tunnistaa aina toisen ja kävipä niin erikoinen yhteensattuma että kyseisessä lätkäjoukkoeessa pelasi suomalainen sälli, vielä tarkemmin turkulainen! Maailma on jälleen pieni. Loppuilta meni sumussa, ja kuvamateriaalia on jälleen niin julkaisukelpoista kuin kelvotontakin. Kuvamatskusta koitimme seuraavana päivänä selvittä CSI maiseen tapaan mistä olin vekin saanut otsaan. Tulos oli jostain matkalta kotoa baariin. Ensimmäisenä, auringon noustessa, sammahdin minä erittäin nopeasti, jonka jälkee loput lähtivät syöttämään naapurin hevosia porkkanoilla. Hevosia ei kuulemma siihen aikaan näkynyt, ehkä hyvä niin...Oli jälleen uusi kokemus herätä Juhon vierestä aamulla, sillä kaveri oli ilmeisesti hali-pulassa kietoutunut ympärilleni ja itsellä oli lievästi sanottuna tukala olo, joka tuli pienestä hikivirrasta harvinaisen selväksi.

Alkuviikko sujuikin roadtrippiä odotellen, ja jotta ajatukset matkasta saisi edes hetkeksi pois mielestä, urheilubuumi iski jälleen ainakin minuun, mutta kyllä nämä toiset velikullat ovat myös ahertaneet. Roadtripin autonvuokrauksen kanssa oli pieniä probleemia, sillä Tonin ilmottaessa aikeistamme ajaa autolla ulkomaille brittiläinen virkailija totesi, että vuokraamallamme autolla ei voi Kroatiaan ajaa. Hän lupasi ottaa asian hoitoon ja ilmoittaa meille uuden auton tiedot, mutta ei vielä ainakaan ole pihaustakaan kuulunut. Auton vuokrauksen teimme sunnuntai aamuna Tonin vielä nukkuessa ja näin yksimielisesti päätimme laittaa hänet vuokraajaksi - reilukerho iski jälleen. Roadtrippimme päämääränä on ajella Itävallasta Slovenian kautta Kroatiaan, jossa on Tonin kaverin siskon mökki, jossa yövymme 3-4 yötä. Säkylästä on siis tosiaan tulossa autolastillinen raavaita miehiä morjestamaan kylän sankaria, Tonia. Onneksi kaverit on sen verran maailmaa nähneet, että ovat Turkuunkin eksyneet vuosien varrella ja näin myös minä ja Juho olemme tutustuneet näihin karpaaseihin. Kovat kaverit ajavat autolla reilut 2000km tänne vain meitä katsomaan, tai noh ehkä houkutuksena on myös, ennen varsinaista roadtrippiä, laskettelu reissu Mariboriin, Sloveniaan. Roadtripin viimeinen etappi Kroatian jälkeen on Italia, jossa tarkoitus olisi käväistä Venetsiassa, Garda-järvellä sekä Milanossa. Niin mitenkäs siellä Suomessa se opiskelu ja normaali rutiini sujuikaan? Täällä opiskelu on juurikin tätä! Awesome...

Sit lähti!

Kesä senkun jatkaa lähestymistään rauhallisessa ja kauniissa Kapfenbergissämme, mitä nyt muutamat lumi/räntäsateet ovat hieman tunnelmaa latistaneet ja pakottaneet meidät laittamaan paidat päällemme auringonoton lomassa. Suurin osa kursseistamme on jo alkanut, ja nykyään arkeen kuuluu säännöllinen koulussa käyminen yleisen chillailun ja matkustelemisen sijasta. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, jotkut kurssit eivät välttämättä ole olleet täysin omiaan meille, mutta onhan niitä kunnollisia kurssejakin löytynyt. Lisäksi minä ja Janne päätimme lähteä hiomaan taitojamme saksankielen kurssille, Janne pro-ryhmään, itse täysin alkeisiin. Alunperin ryhmät olivat about fifty-sixty, mutta loppujen lopuksi meitä on alottelijoiden ryhmässä 5 henkilöä, koska suuri osa porukasta osasi jo entuudestaan kohtuullisesti saksaa, ja kaikilla meillä saksan taso taitaa olla kirosanojen huutamisessa. Pro-ryhmässä kuulemma kaikki hoidetaan saksaksi, ja tahti on muutenkin huomattavasti kovempi kuin meillä.

Keväistä maisemaa, lunta ei juurikaan enää ole jäljellä ja tälläkin hetkellä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Ja tähän väliin sopiikin taas pieni avautuminen. Sitä olisi kaiken järjen mukaan luullut että kun tulee saksaa puhuvaan maahan missä kaikki kaikki toimii sekuntikellon tarkkuudella, myös opiskelijat olisivat kohtuu fiksua ja filmaattista porukkaa. No, kyllähän täältäkin löytyy niitä kaiken tietäviä pätijöitä. Annetaan kärjistetty (vain ihan pikkuriikkisen värikynää saanut) esimerkki. Tunnilla opettaja puhuu SAP:ista, tästä maailmaa mullistaneesta ohjelmasta, ja kertoo mitä kaikkea siihen voi kuulua. "Tämä osa tässä on eräänlainen tietopankki..." Tämän jälkeen takarivistä kuuluvaan ääneen eräs lähes pikkutakkiin pukeutunut herra avaa suunsa keskeyttäen opettajan: "Sinne siis voidaan, siis ihan oikeesti voidaan laittaa jotain TIETOA!" Tämän jälkeen opettaja innoissaan silmät kiiluen ylistää kaikille, että sinne TIETOPANKKIIN voidaan tosissaan laittaa TIETOA! Lisäksi puolet luokan oppilaista nousee seisomaan antamaan ylväästi golf-taputuksia samalla kun toinen puolisko hurraa ja heittää tämän kaiken tietävän pikkutakkiherran päälle serpentiiniä ja paperisilppua.

Ja tästä päästäänkin aasinsillan kautta toiseen erittäin mielenkiintoiseen asiaan mikä on ihan normaalia täällä. Täällä päin maailmaa ei ole tapana taputtaa, vaan jos luennoitsija pitää hyvän tunnin tms. kaikki alkavat koputtamaan pöytää. Osa meistä vaihtareista on koittanut pitää kiinni taputuksista, mutta lähes väistämättä ne hukkuvat kolkon kolinan alle.

Koulun lisäksi matkan varrella on ollut myös muutamat pirskeet. Keskiviikkona asuntolassamme oli "International Partyt", eli paikallisen koulun opiskelijoita, ja saattoi mukana ehkä olla muutama tyyppi Grazistakin. Porukkaa ei ollut mitenkään hirveästi, puhutaan varmasti noin 50 henkilöstä, mutta siitä huolimatta asuntolamme "partyraum", eli alakerran kellarihuone, täyttyi mukavasti. Illan DJ oli myös halunnut kaikilta eri mailta biisejä soitettavaksi, ja keräsimmekin varmasti tanssijalkaa vipattavia suomidiskon helmiä 90-luvulta, sisältäen Aikokonetta, Movetronia ja Kaija Koota. Tutustuimme moniin uusiin henkilöihin, ja vahtariporukkamme kesken esittelimmekin eri kulttuureita toisillemme. Me tarjosimme salmaria ja sisu horna -karkkeja, meksikolaiset tarjosivat meksikolaista aitoa tequilaa ja espanjasta saatiin jotain kinkkumaistiaisia. Ilta oli tosi viihdyttävä, ja jossain vaiheessa tunnelman noustessa ja suomihittien soidessa myös myös paitamme kohosivat kohti kattoa. Kuten eräs paikallinen sanoikin, meidän neljän hengen suomalaisporukan ansiosta myös pirskeiden tunnelmaa saatiin kohotettua, ja tietenkin asiaan kuului myös näyttää miten letkajenkka kiertää lattiaa.

                               CUEEEEEEVAS!

Grrrrrrr... Välillä ei vaan voi vastustaa demonin vetovoimaa!

Seuraavana aamuna lähdimme Juhon kanssa heti aamuvarhain koululle aikaisemmin mainostettua pyöriäisen ääniä matkivan opettajan englannin tunnille. Eipähän ollut sekään turha reissu, opettaja jopa kehui allekirjoittaneen räjähtänyttä ja pystyssä olevaa tukkaa söpöksi. Tuntien jälkeen vuorossa oli päikkärit ja sen jälkeen valmistautuminen Graziin lähtöön, jossa päätavoitteena oli saada entisestä kämpästä Elisabethstrasselta jokaiselle Vorteils karte, eli paikallinen alennuskortti juna yms matkustamista varten, sekä "lisätavoitteena" mennä Erasmus Welcome Partyihin, jotka olivat viralliset vaihtareiden tervetulias pirskeet. Meillähän oli väliaikaiset alennuskortit ja ennen lähtöämme Kapfenbergiin sovimme että kortit lähetetään meille uuteen osoitteeseen, mutta yllätys yllätys, eipä niitä koskaan kuulunut. Saavuttuamme paikanpäälle alakerran sihteerikkö ei tietenkään ollut kuullut asiasta yhtään mitään, mutta Jannen kortti oli pöydällä odottamassa noutajaansa. Ilmeisesti Jannen asuntoon oli muuttanut uusi asukas, tyhjentänyt postilokeron ja näin edes yksi meistä sai korttinsa. Minun ja Juhon korttia ei näkynyt eikä kuulunut, ja tietysti sihteeriköllä ei ollut avaimia avata postilokeroita. Tämä tarkoitti seuraavana aamuna uutta reissua paikan päälle, kun itse pääjehu, ystävämme Herr Holokaust (selitys ystävämme nimelle seuraa hetken päästä) oli paikalla avaimien kanssa.

Tästä matkamme jatkui illan pimetessä vaihtarikavereidemme luo istuskelemaan iltaa ennen lähtöä itse Welcome Partyihin. Mutta tässä vaiheessa matkaamme tulikin pienoinen yllätys. Grazissa ratikalla matkustettaessa tapana on ostaa lippu joko kuljettajalta tai jostain kioskista ja ratikkaan mennessä leimata se että siinä näkyy kuinka kauan lipussa on matkustusaikaa. Tällä kertaa päätimme säästää 1,9e ja heti tullessamme Graziin ostimme liput, mutta emme leimanneet niitä kertaakaan. Janne oli varma masterplanin onnistumisesta, itsellä moraali pisti hieman vastaan, ja Juho oli täysin varma että nyt narahtaa ja lähes anoi että leimaisimme liput. Mutta tällä kertaa piru olkapäällämme (luultavasti oli hypännyt matkaamme edellisillan asuntolapirskeistä) oli vahvempi ja ensimmäistä kertaa koskaan uhmasimme itävaltalaista lain kouraa ja auktoriteettia. Matkaa oli muutama pysäkki, ja istuimme paikallemme. Toiseksi viimeisellä pysäkillä ennen päämääräämme Juho kertoi unissaan nähneensä että tältä pysäkiltä hyppää vihainen tarkastaja varmasti kyytiin. Ratikan nytkähtäessä liikkeelle kohti viimeistä pysäkkiä takaamme kuului naisen ääni ja näimme tarkastajan lätkän vilahtavan (täällä tarkastajat ovat siviilivaatteissa ja näyttävät virkamerkkiään, ikään kuin poliisit konsanaan). Tunsimme kuinka aika hidastui, sykkeemme kohosi ja nainen käveli meitä kohti hidastetuin askelin kysellen samalla ihmisiltä lippuja. Itse pelosta kankeana jäin paikalleni istumaan, ja Janne ja Juho päättivät koittaa onneaan päästä pois ratikasta seuraavalla pysäkillä ennen kuin tarkastaja ehtisi heidän peräänsä (liputta/leimaamatta matkustamisesta saa 60e sakon). Täti oli vieressäni kysymässä viereiseltä matkustaja lippua, ja olin ihan varma että nyt napsahti, mutta juuri kohdallani hän huomasikin Jannen ja Juhon pyrkivän pakoon ja lähti heidän peräänsä ja itse jäin monttu auki ihmettelemään tilannetta. Tämä naishaukka nappasi kaksikon kynsiinsä, jolloin itse huomasin tilaisuuteni koittaneen ja lähdin hiippailemaan kohti takaovea tiikerimäisen sulavasti. Selvästikin eräs vanhempi nainen oli huomannut tilanteeni ja hymyilikin leveästi minulle kun satuin katsahtamaan häntä kohti. Pääsin pois takaovesta ja lähdin syyttömän näköisesti kävelemään katua pitkin ja samalla näin kun tarkastaja tivasi Jannelta ja Juholta rahaa. Kävelin tyynesti tilanteen ohi, ja katsoin ohi mentyäni taakseni ja selin kääntyneen tarkastajan olan yli näin Juhon ilmeen hänen huomatessaan minut. Katseessa oli mukana epätoivoa ja vihaa, mutta samalla tyyntä rauhallisuutta ja varmuus että kyllä asia hoituu tyhmää turistia esittäen. Varmasti vartin kestäneen odottelun jälkeen pojat tulivatkin hymyissä suin katua pitkin adrenaliinin voimalla hyvillä mielin ja uhoa täynnä. Jompi kumpi voi seuraavassa tekstissä kuvailla tilannetta ja fiiliksiä tarkastajan kanssa, itse en siihen valitettavasti pysty.

Tuttujemme porvarikämpässä nautimmekin viiniä sekä pikkupurtavaa, ja puhuimme viimeaikojen polttavista poliittisista puheenaiheista. Onneksi jossain vaiheessa tunnelma hieman rentoutui ja jutunaiheetkin muuttuivat hieman ihmisystävällisemminki. Tälläkin kertaa tutustuimme uusiin ihmisiin, ja suomalaista kulttuuria jaettiin taas ympäri maailmaa. Lopulta lähdimme kävelemään kohti pelipaikkaa, Postgarage nimistä "tilaa" kohti. Tämä paikka ei ollut klubi eikä pubi, vaan jotain siitä välistä laajoine tanssilattioineen, mutta samalla pitäen kiinni "garage" nimestään muistuttaen isoa hallia. Aluksi porukkaa oli ehkä jopa liikaakin, ja liikkuminen oli kovin vaivalloista. Tapasimme erään unkarilaisen tytön, joka kuuli meidän puhuvan suomea ja tuli juttelemaan kanssamme. Aluksi luulimme häntä suomalaiseksi, mutta monttumme lävähtivät auki kuullessamme että hän olikin vain ollut Suomessa 11 kuukautta vaihdossa ja oppinut kieltä. Ja siis tämä puhe kuulosti ihan täysin suomelta, triplasti enemmän kuin vähän aikaa sitten tapaamamme suomen-ruotsalaisen puhe. Meininki oli hyvä, vaikka emme hirveästi tuttuja naamoja nähneetkään, mutta taas kerran oma suomalainen, tällä kertaa viiden hengen ryhmämme, piti meiningistä huolta. Ja taas kerran Das Geth Abin lävähtäessä soimaan tapahtui perinteiset, aivan kuten Saalbachissa ja asuntolammekin pirskeissä.

Porukkaa oli Postgaragella kuin pipoa, ja tavalliseen tapaan ilmanlaatu oli mitä parhain.

Yöpaikan saimme samasta paikasta jossa aloittelimmekin iltaa. Solukämpän keittiö toimi majapaikkanamme, Juho sai makuupussipaikan keittiön pehmustetulta penkiltä, ja minä Jannen kanssa jaoimme patjan, peiton ja tyynyn keskenämme sulassa sovussa.

Aamulla heräsimme kohtuu aikaisin, sillä matkamme vei takaisin Elisabethstrasselle hakemaan puuttuvia kortteja. Olimme valmistelleet sotasuunnitelmat ja tehneet pettämättömät masterplanit Herr Holokaustin kohtaamista varten. Nimi tosiaan tulee siitä, että kyseinen herra on aina kovin vihainen, hyvin vähän englantia puhuva, ja niin ilkeän ja vanhan näköinen että olemme päätelleet hänen osallistuneen jo aikoinaan toisen maailmansodan aikana viattomien juutalaisten kiusaamiseen. Marssimme toimistoon määrätietoisin askelin, ja Juho sai kunnian olla ensimmäinen yrittäjä. Mutta tiskin toisella puolella ollut hyytävä katse taisikin olla liikaa, ja riensimme taistelutoverimme avuksi. Olimme hyvin yllättyneitä, että kauniin kysymyksen jälkeen herra tuli välittömästi avaamaan meille postilokerot, ja saimme kirjeet suoraan käteemme. Näin helposti emme olleet koskaan ennen hoitaneet hommia kyseisen henkilön työvuoron aikana.Tämän jälkeen matkamme jatkui juna-asemalle ja sieltä väsyneenä kohti Kapfenbergiä.

Ja pitäähän myös mainostaa Lidlien toimintaa täällä päin. Valikoimiin kuuluu halpojen ruokien yms lisäksi myös muita toimintoja, kuten erilaisten matkojen myyntiä. Pistettiin tilaukseen 8 päivän reissu Turkin Alanyaan, 7 yötä 4 tähden hotellissa, ALL INCLUSIVE! Ruuat, juomat yms. kuuluu hintaan, ja hintaahan ei koko hoidolle kertynyt kuin 349e per henkilö.

Niin ja viiminen asia mikä meiltä on aina jäänyt mainitsematta. Ei kannata ihmetellä jos takasin Suomeen tulee kolme adonista (siis vielä enemmän adonista kuin lähtiessä), sillä sille ei voi täällä vain mitään, siitä voidaan syyttää paikallista maitoa ja hirveetä salilla käymistä:

Settling in Kapfenberg

Grazin ruuhkat, ratikat, lähikaupat ja suurkaupungin pölyt on siis karistettu jaloista ja ympärillä aavaa vihreyttä, raitista vuoristoilmaa sekä pitkiä kävelymatkoja. Kyseessä on siis noin 22.000 asukkaaan pienoinen kaupunki Styrian avarassa pohjolassa, jonka kylämäisyydestä kertoo myös se, että kauppaankin on tarve mennä junalla, on meinaan keskustaan sen verran matkaa että kävellen ostokset eivät kotiin selviä. Noin viikon asustelun jälkeen tilanne on Tonin kannalta pysynyt hyvin muuttumattoma, asuntonsa hän edellen jakaa vipeltävien kiinalaisten sekä paikallisen neitosen kanssa. Janne ja minä sen sijaan saimme tänään tutustua, joskin hyvin lyhyesti, uuten asuintoveriimme. Tuttavuus jäi hieman katkeransuloiseksi , sillä mistään maailman iloisimmasta kohtaamisesta ei ollut kyse. Olimme juuri saaneet inspiraatiota siivota asunnon kuntoon ja kesken puuhien tulee uusi asukkaamme Ines hyvinkin lyhyesti moikkaamaan ja toteamaan että voimmeko olla hiljempaa, kuulemma tentti tulossa. Ja tuttavuuden tekeminen jäi hyvinkin pitkälti tähän, elikkäs parempaa tutustumista ja hieman positiivisempaa kohtaamista odottaessa. Mutta uuden asukkaamme lisäksi onneksi asuntomme viihtyvyyttä lisää myös aikaisemmalta Tuta - vaihtarilta paikalla jääneet kaiuttimet jotka otimme varastosta parempaan käyttöön, joka tosin ei ole omiaan lisäämään luottamusta hiljaisesta lukuympäristösta. Olemme myös Jannen kanssa investoineen Kahvinkeittimeen asuntoomme joten arkirutiineihin kuuluvasta aamukahvista ei ole tarvinnut luopua edes jylhässä Itävallassa. Kapfenbergin vihreät maisemat herättivät myös sisäinen Whiskysieppomme, joten pakkohan se pullo oli kaupasta parempaan talteen poimia. Sivuvaikutuksena Janne on päässyt uudelleen kosketuksiin äänenmurroksensa kanssa viskiä juotuaan ja seksikäs basso tulee hyvin syvältä jostain...

Koti-ikävää hoidettiin perinteisesti perunamuusia tehdessä, luonnollisesti perinteisillä välineillä.

Istuntojen mukavuutta lisätäksemme päätimme lisätä seinille hieman kuvia itsestämme, vaikka epäilyjä on herännyt, photoshoppia ei ole käytetty.

Oman asuntomme lisäksi asuntolamme on varustettu erilaisilla viihtyvyyttä lisäävillä tiloilla. Näistä kovassa käytössä on muun muassa kuntosali, joka erinomaisesti kehittää lihasvoiman lisäksi myös käyttäjien mielikuvista sillä varustus on hieman puutteellinen ja alkukantainen. Mutta luovalla ajattelulla ja kovalla ymmärryksellä homma toimii kuin kotosuomessa konsanaan. Ajanviettoon on myös tarkoitettu yhteishuone, jonka varusteisiin kuuluu muun muassa telkkari "satelliittikanavilla", pingispöytä. pöytäfutis sekä luonnollisesti kalja-automaatti. Aikaa tulee mukavasti vietettyä pelaamalla jo legendaksi muodustuneita Suomi vs. Kolumbia pingis otteluita, joita Suomi tällä hetkellä dominoi ylväästi 2 - 0. On myös ilmennyt pöytäfutikseen kaksi eri koulukuntaa eli pelejä pelataan suomalaisilla tai paikallisilla säännöillä. Suomalaiset luonnollisesti paljon paremmat, ei sääntöjä, hirvee vauhti ja pallo lentää pisin seiniä, kattoja ja paikalliset ajattelee "mitä vittua noi Suomalaiset oikeen tekee" vaihtoehtoisesti pelataan järkevästi paikallisten säännöillä, joilla tosin härmäläiset häviävät koko lailla pahasti. Mutta kyllä täältä suosta vielä noustaan kuin Mika Myllylä konsanaan.

Kolumbialaisista puheen ollen on aika päivän moraalisen saarnan. On ollut porukalla hieman ihmettelemistä kun muutaman päivän välein Kolumbialaiset yhdessä tuumiin reissaavat Graziin suuntanaan paikallinen yliopisto ja vierailun syynä plasman luovutus. Siis poijjaat menevät luovuttamaan valkosolujaan pois kohtuullista 25€ korvausta vastaan. Ja tämä siis jotta olisi varaa syödä (tai enemmin juoda) eikä niinkään omasta hyväntahtoisesta mielestä. Vielä kun kyseisen reissun yhdistää illalla oleviin bileisiin on terveellisen elämän ainekset kasassa. Eli muistakaa seuraavalla kerralla tukia käyttäessänne kiittää Kelaa, kela kun pitää meistä pienistä opiskelijoista huolta niin monella tasolla. Näkyyhän se siellä työskentelevien naisten aina ah niin elämänmyönteisestä, positiivisesta sekä hymyilevästä palvelusta.Mutta mukavamman asumisen lisäksi Kapfenbergissä odotti myös koulu ja uusi lukukausi. Koulu on siedettävän 5min kävelymatkan päässä asunnoista joten junaa ei onneksi tässä tapauksessa tarvita. Etukäteen kurssitarjontaki0n vaikutti oikein hyvältä ja tuta-touhuihin sopivalta, mutta mitenkäs kävikään...Ensimmäisen päivän orientaatio meni mukavasti, juotiin viiniä, nähtiin muut vaihtarit, joita Kapfenbergissä kaikkiaan kokonaiset 12. Näistä kahdestatoista on hyvin helposti erotettavissa kolme kielellistä sekä kulttuurellista ryhmää eli härmäläiset, latinot sekä aasian duo. Eli yhteensä 4 Suomalaista, 6 espanjan kielistä persoonaa vaihtelevista maista sekä erottamaton kaksikko Taiwanista. Päästiin jopa opettajan ja itsemme yllätykseksi heti tunneille kesken orientaation, kyseessä "tekninen projekti" - kurssin ensimmäinen luento ja odotuksen sekalaiset. Kaikki toiveet, usko, osaaminen ja haaveet murskattiin kyllä heti kurssin aluksi. Kyseinen "tekninen" kun täällä näköjään meinaa "koodaa oma serveri, tee kahvikupista kosketusnäyttö tai kehitä intranet ..." eli korkemman luokan IT-osaamista oltaisi vaadittu. Mutta luovuttamatta hommasimme itellemme tietoa että eräällä opettajalla olisi business aiheita saatavilla, noh, viikko koitettiin saada kaveria kiinni noin fyysisesti ja maililla mutta haaveeksi jäi, joten lannistumatta oma aihe keksittiin ja onnistuneesti se esitettiinkin. Oli vaan mielenkiintoista kun kymmenestä muusta esitelmän aiheesti ei ymmärtänyt muuta kuin esittelijöiden nimet.

Varsinainen orientaation jälkeinen lukukaisi alkoi tyylikäästi myöhästymällä ekalta tunnilta, liekö edellisillan pippaloilla ja 80% Strohilla vaikutusta, lisäksi pääsimme kokeilemaan paikallista erikoisuutta eli Glühweinia, joka noni lyhyesti on punaviiniä, Storhia, teetä, sokeria yms. tavaraa kaapista sekoitettuna ja keitettynä. Maku on hieman glögimainen ja humala koko lailla taattu. Aikaisemman projektikurssin lisäksi hieman lisähaastetta elämään toi kurssi "New Automobile electric drives" jonka piti sisältää tietoa uusista autojen sähkömoottoreista ja käyttövoimasta, mutta jälleen kerran karvas pettymys odotti vaihtarijoukkoamme. Kyseessä oli kurssi "Masters of Advanced Electrical Engineering" - koulutusohjelman opiskelijoille. Eli matikkaa, matikkaa, sähköfysiikkaa ja vielä korkeampaa matikkaa. Hyvinkin pian tajusimme olleemme väärässä paikassa ja kurssi jäi ikäväksi muistoksi. Hieman toista ääripäätä edustaa kurssimmen "Language of Meetings", joka sekin hieman poikkesi esitellystä. Luulimme menevämme kokoustaitoja hiovalle kurssille, mutta kyseessä on todellisuudessa englannin 2 kurssi paikallisille, jota vetää pyöriäisiä imitoiva jenkki. Tämä nainen tykkää tarjoja struudelia ja lukea vuorotellen ääneen materiaalia. Koska paikallisten englannin taso ei ole kovinkaan korkealla, koko lailla touhu oli kuin ala-asteelta ja englannin taso samaa, mutta pisteiden tarpeessa kaikki menee, todennäköisesti tylsää ei tule olemaan. Tosin Janne sai hyvinkin nopeasti tarpeeksi veistä heiluttelevasta opettajastamme joka aiheuttaa poloiselle painajaisia vielä kauas eteenpäin ja Janne toivoo vielä tänäkin päivänä voivansa unohtaa koskaan olleensa kyseisellä kurssilla.

Muutama kuva asuntolastamme sekä maisemat, jotka saavat ihmiset pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä elämästään, kuten "Pitäiskö ottaa vaatteet pois ja kirmata alasti vuorille"

"Back to school"

Aivan taivaallisen Saalbachin reisuun jälkee pamahti arki vastaan ja kovaa. Maanantaina pyörähti orientaatioviikko käyntiin, jota edelsi tietenkin Suomi-Ruotsi lätkämatsi sekä perinteinen kello 6 aamupyykkäys. Saalbachin reissulta oli muutama kohtalaisen miehekkään hajuinen vaatekappale odottamassa pesua. Orientaatioviikon tarkoituksena oli tutustuttaa porukkaa kouluun kuin myös toisiinsa. Kouluun tuli tutustuttua hyvin, mutta jostain kumman syystä suurin osa kamuista vältteli nauravaa suomalaissakkia. Ruokailussakin rohkein yksilö oli luentoja vetävä buddy-kordinaattori, joka taisi ihan vain säälistä tulla jutskailemaan. Tiistai illalla oli vuorossa illan viettoa irkkupubissa ja jostain syystä silloin alkoi myös suomalaisten seura kelpaamaan. Ja sehän oli mulle ainakin aivan liikaa, joten oli pakko kaataa ruottalaisen syliin puolikas tuoppi. Alku aina vaikea...Paikasta jatkettiin sitten iltaa opiskelija pubiin, jossa piti olla korvia huumaava meno, mutta eihän siellä korvista tarvinnut kiinni pitää. Täällä oli myös Tonilla ongelmia pitää tuoppia pystyssä, tosin kyseessä oli Juhon bisset, jotka tipahtivat melko iloisesti suoraan lattialle. Kotiin lähdettäessä nähtiin "suomalainen" Kokkolasta. Voin kertoa, että maahanmuuttaja, joka on opiskellut 6kk suomea, puhuu paremmin kaunista kieltämme. Keskiviikkona vuorossa oli Graz city tour, johon olisi tarvinnut ottaa sadetakki mukaan. Sää oli tosin aurinkoinen, mutta oppaamme sylki lensi siihen tahtiin, että lähimpien ihmisten ei tarvinnut illalla omaa suihkuaan käyttää. Oli kuitenki mukavaa kuulla hieman kaupungin historiaa ja kävellä keskustan nähtävyydet läpi.

Torstai päivä meni koulussa cross-cultural communication juttutuokioiden parissa. Tonin ryhmässä suomalaisista paljastui hyvin yllättävä stereotypia, eli ensivaikutelma. Meillä on kuulemma niin hyvät olot, että ihmiset tekevät itsemurhia hyvin mitättömistä asioista. Jokainen kansa omalla tavallaan. Minua puolestaan pyydettiin selittämään mitä "sisu" tarkoittaa. Yllätyin itsekin kuinka hyvin osasin sanan merkityksen kertoa. Iltapäivällä vierailukohteena oli Kunsthaus Modern Art Museum, ja tässä välissä varoitus nykytaiteesta pitävät eivät tule pitämää meidän näkemyksestä. Ulkoapäin museo näyttää todelliselta taideteokselta, mutta sisältä.......MISSÄ NE TAIDETEOKSET OVAT! Ensimmäinen kerros oli täysin tyhjä, lukuunottamatta muutamia teoksia, jotka olivat rakennuksen perustukseen käytettäviä rautoja sijoitettuna muka taiteellisesti. Toisessa kerroksessa sentään oli jotain teoksia, joiden taiteellinen näkemys jäi hieman epäselväksi. Itse näppäränä byggarina olisin voinut suurimman osan nakuttaa itse verstaassa. Ja ranskalaisille taide on jokin erittäin härö käsite. Museossa oli "lyhyt taide elokuva", jossa tapettiin elävä kana sekä sika. Qu'est-ce que c'est que ce truc? Että sillä tavalla...

Illalla oli vuorossa omassa betoni punkkerissa, Elisabethstraßella, vaihtarien pippalot ja oli komiaa tallustella omasta huoneesta collarit päällä pitämään hauskaa 30metrin päähän. Sattui samaan aikaa tulemaan naisten jääkiekon pronssimatsi Suomi-Ruotsi ja jatkoaika voiton inspiroimana 5 henkinen suomalais joukko repesi liitoksistaan. Hieman muut katsoivat, mutta hyvässä hengessä yhtyivät riemuun. Ruotsalaisia ei valitettavasti ollut paikalla. Pikku hiljaa kavereitakin alkoi tulemaan, varsinkin muutamat columbialaiset sällit, jotka myöhemmin jatkavat myös Kapfenbergiin, tulivat hyvin tutuiksi. Illalla Toni myös uskalsi vihdoin ostaa viinaa. Taiga vodka oli kuiskaillut jo lukuisia kertoja kaupanhyllyltä Tonille rivouksia, mutta nyt vihdoin poika tarttui 5€ viinaan. Ilmeisesti kannatti, sillä tämä expert totesi tavaran olevan jopa parempaa kuin virolaiset "halppikset".

Dagen efter kommt för mig och Juho. Toni oli terässä kun 9 aikaan bussi lähti koululta kohti suklaatehdasta sekä Riegersburgin linnaa, mutta toisilla hieman kolkutteli. Itse olin kaiken lisäksi saanut hirvittävän flunssan ja nenä vuosi jatkuvasti. Teki tiukkaa istua 1h verran bussissa, joka lopussa paineli serpentiini tietä pitkin suklaatehtaalle. Esittely alkoi filmillä kaakao papujen alkuperästä, ja itsellä meinasi kallo haljeta kovaan ääneen. Onneksi äänet hävisivät mystisesti puolessa välissä pätkää. Luoja taisi sittenki kuunnella minua! Suklaata päästiin syömään ja innoissaan heti ensimmäisestä "suklaa suihkulähteestä" Toni nappasi lusikan täyteen makoisan näköistä suklaauutetta. Karvas totuus kuitenkin paljastui heti. Tavara oli 100% suklaata, johon ei ollut lisätty mitään. Maku oli jotain aivan käsittämättömän hirveää. Onneksi kierroksen edetessä päästiin myös maistamaan lopputuotteita, suklaa pitoisuuden vaihdellessa 10-100%. Paras maku löytyi siitä 30-50% väliltä. Suklaakierroksen jälkeen kiipesimme Riegersburgin linnaan. Hieno paikka, sateesta huolimatta. Tämän jälkeen pääsimme syömään keskiaikaista ruokaa. Tarjolla oli leipää, papuja, sauerkrauttia, knöödeleitä sekä aivan järisyttävän hyvää possua, kanaa sekä naudan ribsejä. Saimme myös mahtavat hatut päähän ruuan ajaksi!

Pientä serkkukättä tarvitaan dagen efterin voittamiseen...itse kullakin

Grillaaminen meinaa täällä hieman eri asiaa! Check the hats!

Illalla oli tarkoitus katsoa porukalla Suomen matsia, mutta eihän eurosport sitä näyttänytkään. Periksiantamattomalla sisulla kaivoimme netistä streamin pätkän pelistä, jota oli silloin pelattu 13min ja noh eihän sitä tilannetta uskonut kukaan! Lauantai oli muuttopäivä, jolloin myös siivosimme Elisabethstraßen kopit ensimmäistä kertaa, hieman sitä pölyä löytyikin. Sit lähti! Koko omaisuus Kapfenbergiin, ja sitä tavaraa oli kohtalaisesti. Saatiin junahytti ääriään myöten täyteen ja oli siinä buddyllamme Carmenilla hymy herkässä kun oli pieniä ongelmia saada tavarat tila-autoon. Kämpät saatiin hienosti ja tunnelma oli kuin luolamiehellä, joka muuttaa bambutaloon. Kämppä oli mahtava. 3 henkilön solu + yhteinen keittiö, suihku ja vessa. Saamme Juhon kanssa nauttia toistemme seurasta seuraavat 4kk sekä mysteerisen Ineksen, jota ei vielä asunnossa ole nähty. Toni puolestaan pääsi paikallisen tytön sekä kiinalaisen tytön kanssa samaan kämppään. Tästä lisää seuraavassa jaksossa, settling in K-berg...










Siivousta Säkylän tapaan...