I am in Croatia, Bitch!

Ja kyllä…Vihdoin on aika hyökätä jälleen Hrvatskaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarjolla olisi ollut bussikuljetus Grazista pelipaikalle Rovinjiin, mutta viikko ennen h-hetkeä tuli, puhelu että bussi on full. Pienen hiljaisen hetken jälkeen masterplääni lähti jälleen rullaamaan. Niinpä tällä kertaa saimme Grazin lentokentältä vuokra-auton, mallia Corsa, joka tällä kertaa hehkui sporttisen tumman sinisenä sateisella parkkipaikalla. Ja roadtrip iki-ihanaan Kroatiaan starttaa, tällä kertaa toivossa olisi hituisen myös aurinkoa. Ljublijanassa täräytettiin sorsan takakonttii melkonen määrä suunkostuketta, sillä Kroatiassa hinnat ovat alkoholin osalta hieman kalliimpia. Toni käski sorsaa sitä tahtia, että pian puolen päivän jälkeen oltiin Kroatian rajalla, josta matka jatkui Petrovilijaan moikkaamaan Nippeä, joka oli jälleen Hrvatskan mökillä…On ne säkyläläiset vaan reissaavaa kansaa…Nippellä oli ollut yritystä hommata oma päivän tiketti alueelle, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta lippua ei löytynyt. Otettiin kuitenkin Nippe kyytiin mukaan ja suunnattii 60km päässä sijaitsevaan Rovinjiin. Ja kuka muka väittää että corsa ei ole tilaihme. Takaluukku piukassa ja takapenkillä 4 ihmistä, ja kyllä jouset olivat pohjassa. Pienen sompailun jälkeen Hrvatskan maaseudulla saavuimme pelipaikalle ja totesimme että melkoinen saksankielisten tapahtuma oli kyseessä. Olimme varanneet private apartmentin, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä keskustasta…

Totta tosiaan, mitä teemmekään Hrvatskassa? SPRINGBREAK EUROPE! 10000 party people & David Guetta. Siinä kuorrutus tähän kakkuun! Reissussa mukana vahvistamassa suomalaista joukkoamme Irene sekä Minna.

Ensimmäinen ilta meni erittäin rattoisasti tyhjentäen hieman juomavarastoamme. Itse bilepaikat, joita oli kaksi, olivat hieman kauempana, joten yhteiselon jälkeen lähdimme kämpiltä valloittamaan Rovinjin keskustaa. Kämpästä sen verran, että toimii hieman vaativampaankin makuun. Pienen ruotsalaistyylisen juomisen jälkeen askeleet eivät menneet aivan suoraan, mutta Tonin itseluottamus riitti jopa kiipeämään kirkonportin pylvääseen hieman pullistelemaan. Jostain kumman syystä minun ja Nippen sormiin tarttui hieno mainosplakaati, joka sujahti aina Itävaltaan asti takaisin. Aamulla porukka oli hieman väsähtäneen oloinen ja Nippen lähdettyä takaisin puolen päivän paikkeilla alkoi elämä jälleen voittaa. Hieman kokkailua, jonka jälkeen oli tarkoitus talsia kohti toista bilepaikkaa, mutta kuinka sopivasti Hrvatska jälleen näytti minkä parhaiten osaa - vettä, paljon vettä! Käännös takaisin ja koomailemaan kämpille.

Päivän kääntyessä jo iltaan alkoi iso A vihdoin pilkottaa. Tämä johti tietenkin parveke fiilistelyihin auringon laskiessa. Jälleen niitä hetkiä, jotka tekisi mieli tallentaa ja elää uudelleen! Porukassamme oli minä ja Juho, jotka vannoutuneina urheilumiehinä ottivat suunnaksi lähemmän bilemestan, jossa näytettiin Champions Leaguen finaali Bayern vs Milano. “Naiset” lähtivät toiseen bilepaikkaa, sillä maailman katsotuin yksittäinen urheilutapahtuma ei kiinnostanut. Lisä mausteen peliin toi juurikin aukio, joka oli täynnä saksalaisia futisfaneja kannattamassa Müncheniä, ja kumman puolella me olemme – no italialaisten tietenkin. Springbreak bussien failatessa aivan täysin saavuimme pelipaikalle jalan vasta puoliajalla. Kun toinen puoliaika pyörähti käyntiin, ja huomasimme tilanteen olevan milanolaisille 1-0  repesimme liitoksistamme. Ympäröivä 500 henkilön saksalaisposse ei tästä liiemmin pitänyt ja hieman murhaavia katseita keräsimme. Juhon kiirehtiessä vessaan, Inter pamauttaa jo toisen maalin! Mitäs siinä yksin muuta kuin pystyyn, paita vekeen ja hirveä älämölö! Muutama tyhjä tölkki kilahti selkään, mutta kun Juho tuli takaisin juhlahuuma vain nousi. Minun lähtiessäni vessareissulle, saksalaiskannattajat olivat ilmeisesti hieman ottaneet hernettä nenään ja koittivat pölliä minun tuolini. Onneksi Juho oli tilanteen tasalla ja nappasi tuolista kiinni! Fiilis oli kohdillaan ja kun loppuvihellys kajahti, aukiolla oli noin 20 ihmistä juhlimassa! Kuohari pullo oli pakko pamauttaa ilmoille ja selän takana olevien Bayern fanien päälle piti hitusen tölkkisateessa suihkuttaa. Eikös sieltä sitten kiskastu tuoli meikäläisen selkään. Aivan pirun mahtavaa! ”Naisryhmä” saapui jälkipippaloihin samaan paikkaan ja vauhdikkaasti meni jälleen, kumma juttu…Kämpille lähdettäessä vastaan tuli posse, joka oli tyhjentämässä palosammutinta. Palosammutin kiskaistiin nurtsille ja olihan se nyt pakko käydä kurkkaamassa. Siinä sitten Juho hieman suihkutteli loput pihalle ja minulle tuli jälleen masterplän ottaa tyhjä sammutin kyytiin. No porttien kohdalla järkkäri tuli ottaa kriveleist kiinni ja talutti respaan. Paljon tuli hrvatskaa suusta ulos ja ainoa sana minkä sieltä tunnisti oli policija. No siitähän sitten lähti tuttu selityskone päälle, eikä se tälläkään kertaa pettänyt. Selitykset edelleen vakuuttavia…

Suuri päivä koittaa! Mr David ihan itse. Kroatiakin tajunnu, että nyt on viimeinen mahdollisuus pelastaa itsensä, joten aurinkoa täydeltä taivaalta ja lämpöä vaikka Suomeen jakaa. Masterplääninä tällä kertaa beachille, jossa Guetta soittaa ja hieman uintia ennen keikkaa. Minulta, Juholta ja Minnalta homma toimi, mutta kaksikko Setämies – Virtanen oli niin kuollut, että ei paljon evä värähtänyt. Kolmikkomme suuntasi Hrvatskan landen läpi suoraan main event paikalle, vaikkakin välillä usko kartturiimme alkoi hiipua. Mutta kuinka kävikään, kirjuriin kannattaa luottaa, sillä kaikkien peltojen, kinttupolkujen ja koirien keskeltä pääsimme perille…ja se näky…huh huh…Porukkaa oli kuin pipoa, hirveä meno päällä ja saatiin vielä kuskattua aikas kivasti suunkostuketta alueelle. Jäimme portille odottelemaan loppu porukkaa, joka saapui paikalle autolla. Ei siinä mitään muuta kuin Hrvatskan meree pulikoimaan ja nautiskelemaan. Guetta saapui paikalle vaatimattomasti botskilla ja vetäisi niin maagisen 3 tunnin keikan, että oksat pois! Kuvat kertoo enemmän kuin mikään sana, mutta aurinko, meri, 10000 jammailevaa nuorta rannalla – Perfection.

Ilta meni fiilistelyillä kämppämme katolla auringon laskiessa. Illalla oli finale elikkä hangover party. Meno ei ollut ihan nimen mukainen eli kolmas päivä meni vaiteeksi lujaa…Jopa yllättävän lujaa, ainakin paluumatka, sillä tienposkesta kalastettiin ostoskärryt ja koska 3 päivään en ollut päässyt lenkille oli pienen yölenkin vuoro. Juho kyytiin ja kilsan parin hölkkä kämpille takaisin…On muuten hauska katsoa pitkää alamäkeä valuvia tyhjiä ostoskärryjä. Ja jos joku liikkuu Rovinjissa ja ajaa Motefiorenzon ohi ihmetellen miksi kylti näyttää pellolle, niin sori.

Vimoinen aamu meni pakatessa ja laittaessa sorsa kisakuntoon. Tavoitteena oli mennä Umagiin rannalle päiväksi pötköttämään ja sinne päästiinkin, mutta koska edessä oli jälleen valjakko J&J, oli pakko käydä katsomassa Kroatian vuoristoa matkalla. Itselläni kuskina eikä kartturina olleella Juholla ollut eikä ole vieläkään pienintäkään käryä mitä kautta porhallettiin paikan päälle. Umagista pitsat kyytiin ja etsimään rantaa, jonka löytäminen tuotti hirmuista tuskaa – jälleen. Päädyttiin sitten karavaanari alueelle pötköttämään rannalle, jossa uinti mahdollisuudet olivat erittäin heikot. Kolmen tunnin rusketus kehiin ja baanalle kohti Grazia. Tavoitteena oli selviytyä 380km 3h ja tavoite saavutettiin ilman pienintäkään kiirettä. Hyvästelimme sorsan Grazin lentokentälle, josta junalla taikaisin Kapfenbergii. Ei tarvinnut kuin suolaisen tunnin odottamaan, eikä edes sillä junalla päässyt loppuun asti. Bruckista sitten mittarilla kotiin suuri hymy huulilla…Niin kuin Guetta sen ilmaisi: We were in Croatia, Bitch!

Wapun taikaa Itävallan tyyliin sekä onneksi olkoon Janne

On ollu paljon nähtävää ja tehtävää joten aikaa ei ole jäänyt paikallaan istumiseen ja asioiden syvällisempään pohdintaan. Nyt rakeiden, salamoiden sekä muun ukkosmyrskyn rekvisiitan hakatessa ikkunaa on  kyseinen rako löydetty, joten ruotikaamme tuota maagista ja juhlavaa kuunvaihdetta, jota myös Vapuksi kutsutaan. Lisää juhlimisen aihetta antoi myös Jannen vanheneminen vuodella kesken Turkin seikkailun, joten kyllähän tätä merkkipaalua piti isommallakin porukalla juhlia.

Kuten Janne aikaisemmin totesi, muutama tunti unta ja innokkaina ylös vappua viettämään. Vakituinen Grazin vahvistuksemme Irene olisi taas saapumassa  vehreään Kapfenbergiin joten ajoitimme liikkeelle lähdön hänen saapumiseensa, tarkoituksena tavata keskustassa ja tehtävänä viikonlopun muona- sekä juomavarantojen hommaaminen. Kärryt täyttyivät antoisaan tahtiin kaikesta erittäin oleellisesta vapun onnistumisen takaavasta tuotteesta, ja lopullinen kuittikin on melkoisen komia, eiköhän näillä Jannen synttärit sekä vappu saada onnistumaan.

Keskustan tarjoamien hyödykkeiden lisäksi oli tiedossa jotain harvinaisempaa, parempaa ja arvokkaampaa, josta kiitos kuuluu Minnalle, Irenelle sekä hänen siskoilleen. Kotiuduttuamme Turkista välittömän vapputunnelman takasi Minnan hellällä huolella tehty sima sekä Suomesta asti saapuneet tippaleivät sekä kultaakin arvokkaampi, vapun pakollinen varuste, Koskenkorva.

Mutta ennen varsinaista vapun juhlintaa, oli pääosassa ikioma surffipoikamme Janne ja hänen synttärinsä. Ihanat neidit olivat loihtineet Jannen kunniaksi myös mansikkakakun jota yhdessä  nauttimana hyvässä hengessä onnen toivotuksia laulaessa. Jannen moninaisista lahjoista mainittakoon yhteistä viihtyvyyttä merkittävästi lisäävä kaunis taulunkorvike, jonka saimme seinällemme. Ei ole epäilystäkään, etteikö kyseinen kuva tuottaisi huomattavasti nautintoa niin nykyisille kuin tulevillekkin asukkaille.

Kakkua tarpeeksi syötyämme, laulut laulettua ja Jannen juhlimisen loputtua oli aika siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon eli Wappuun! Ensimmäisenä esiin kaivettiin pakolliset rekvisiitat eli ilmapallot, serpentiinit sekä vappupillit esiin ja eipä aikaakaan kun asunto näytti aidolta vapun viettopaikalta ja juhlijat olivat aidossa vapputunnelmassa. Mainittakoon, että paikallisille vappu on tuntematon käsite, jotenka villistä juhliva ja meluava suomalaisjoukko aiheutti melkoista päänvaivaa. Ihmetystä tuskin helpotti komeampaakin komeammin koristelty asuntomme sekä kauniisti vuorista kaikuva vappupillien sointi. Illan pimetessä ja melutason kasvaessa (kuulemma) paikalliset pelästyivät kauaksi pois ja ainoastaan uskolliset Kolumbialaiset Juan & Mario sekä Meksikon vaihtarimme Carlos uskaltautuivat paikalle. Jälleen kerran jaoimme hyvässä hengessä kulttuurimme tuotteita, me simaa ja kakkua, Carlos sen sijaan vastasi omalla Hunajaviinallaan. Ja ainakin omalta kohdalta todettakakoon, Jallua kiitos mieluummin.Mutta näissä tunnelmissa iltaa vietettiin hyvässä hengessä aamuun saakka, kuvien kertoessa enemmän kuin 1000 sanaa, jätän tarinan kertomisen niille.

Mainittakoon myös, että ilta vaati myös vakavan uhrinsa. Surulla ilmoita, että neiti Mansikkakakku ei selvinnyt illan humusta ja yhteiseksi suruksi, poistui luotamme ikiajoiksi. Allekirjoittaneen pienimuotoisella kömpelyydellä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta turha tässä on syyllistä lähteä hakemana ja sormella osoittelemaan...

Äärimmäisen hienon vappuaaton jälkeen heräsimme kukin kuinka virkeänä ja aurinkonen vapunpäivä odoitti juhlijoita. Saimme mysös kuulla, että krapulanpeikko oli hieman kiusannut eräitä asuntolamme asukkaita, ja asiaa ei kuulemma helpottanut meidän mielestämme ah niin ihana pillien sointi, jolla täytimme Itävallan illan. Niin, täytyyhän paikallistenkin saada käsitys miten vappua vietetään, jos vaikka joskus vielä sattuu kohdalle. Mutta päivää vietetiin perinteisellä vappupiknikillä, jonka pääosaa esittivät tippaleivät, kuohuviini sekä sima. Paikaksi valittiin rauhallinen paikka solisevan Mur-joen varrelta ja viimeisetkin krapulan rippeet häivenivät tippaleipien ja siman mukana kohti joen alajuoksua. Piknikin jälkeen olikin päivällisen aika ja juhlavaa ruokaa olikin tiedossa. Tiedossa härän pihvejä ja pihvimestareiksi kokkiduo Janne & Toni. Toiminta oli erittäin ammattimaista ja työ sekunnin tarkkaa, lopputuloksena hyvinkin maukkaat, mutta paistoasteeltaan raaka + mallia olevia pihvejä. Noh, eiköhän noi ammattilaiset tiedä miten homma hoituu. Tästä vapun viettomme jatkui hyvästä seurasta sekä sangriasta nauttimiseen. Liekö johtunut sangrian nostattamasta välimerellisestä lämmöstä, mutta illan pimetessä olikin kuumus kohonnut niihin asteisiin että vilvoitusta kaivattiin. Tätä saatiin vesi-ilmapalloista ja näillä käydystä pienimuotoisesta sodasta parkkipaikalla. Tosin jälleen kerran jäivät Itävaltalaiset suu auki katsomaan perään, kun huutavat härmäläiset juoksevat ympäri asuntolaa vesi-ilmapalloja viskellen. Taisi jokunen pallo jopa heidän nuotipiiriinsä lentää aiheuttaen vesipyssyjen kaivamisen esiin, jotka myös valjastimme omaan käyttöömme illan aikana. Tunteet viilenivät ja juhlinta pääsi jatkumaan entistä paremmissa tunnelmissa. Vapun taika ei hellittänyt otetta toisenakaan iltana ja meno jatkui villinä aamuun asti. Hengästauon toivat tuikkivat taivaan tähdet, joita lähdettiin katsomaan niin yhdessä, pareittain kuin porukalla illan aikana. Sunnuntaina hyvästelimme jälleen Irenen ja kaikkien mielen täytti sama ajatus, kyllä vappu on aina vappu, oli paikka mikä tahansa.

Turkin ja vapun tuoman ilon ja hulinan jälkeen oli edessä taas rauhoittavaa arkea muutama viikko, jota viettettiin arkisen puuhastelun merkeissä. Muutaman päivän kulutta oli aika lunastaa ilmaislippumme paikalliseen jalkapallopyhättöön ja tiedossa huippuottelu SV Kapfenberg vs. Reb Bull Salzburg. Jannen kanssa suuntasimme stadionelle kuponkiemme kanssa ja tiskillä perinteinen "puhutko englantia - kysymys". Noh, virkailijalta paniikinomainen katse tovereihin, pitkä hiljaisuus ja lopulta ujo myöntyminen. Saimme kuitenkin seisomapaikat kyseiseen otteluun ja usko omaan kaupunkiin kova. Tämä usko kuitenkin karisi tilastoja vilkaistessa. Salzburg vaikuttavassa pistejohdossa sarjakärkenä ja Kapfenbergkin mainiosti yhdeksäntenä, kaikista kymmenestä joukkueesta.

Mutta ottelupäivän koittaessa oli usko kova ja vesisade vielä kovempi. Tämän kuitenkaan lannistamatta itseämme lähdimme seuraamaan miten omat poikamme pärjäisi kiven kovia Mozartin jälkeläisiä vastaan. Mutta taivaan iskiessä tulta ja satapäisen yleisön karjuessa teki Kapfenberg ihmeitä ja kylmähermoisella pelillä otti niskalenkin sarjakärjestä vakuuttavalla 2-0 voitolla. Ottelu tarjosi todella viihdyttävän illan pienimuotoisesta sääongelmasta huolimatta ja rakkaus Kapfenbergia kohtaan vain nousi entisestään. Kävi kuitenkin selväksi että täälläkin otetaan jalkapallo vakavasti, sillä ottelua oli turvaamssa huomattava määrä mellakkavarusteisiin sonnistuneita poliiseja. Tosin heidän palveluksiaan ei illan aikana ja ilta tarjosi hienoa jalkapalloa.

Pelistä pikakelattakoon hieman arkea eteenpäin aina kirjoitusta edeltävään viikkoon. Kirjoittajan ollessa edelleen huomattavan sisuuntunut kansallisen jääkiekkojoukkueemme esityksistä Saksan kisoissa jätämme asian mainitsematta. Mutta tiedossa oli  jälleen matka suuntana Hrvatska ja tiedossa Spring Break Europe. Suuntana ei enempää eikä vähempää kuin 3 päivää biletystä, 10 000 ihmistä sekä tietysti David Guetta livenä. Ottakaamme siis selvää mitä on kun kokonainen kaupunki muuttuu beachpartyksi itse Daavidin ruoskiessa juhlakansaa euforiaan.

Tarinat Hrvatskan auringon alla jätettäköön Jannen jälleen astetta vanhemmille ja kokeneemmille hartioille.

Jalla Jalla!!!

Jälleen tiistaina kello pärähtää 8 soimaan ja toivoa uhkuen syöksähdän parvekkeelle katsastamaan Pekka Poutan säätiedotuksen. "Jos tänään olisi aurinkoinen aamu" ja miten sattuukin aina olemaan vaan aamut yhtä pilvisiä, joten kelloa tunti eteenpäin ja unta palloon. Aamupalalle yhdenksän jälkeen ja kuinka sattuukin olemaan arska taivaalla kun kymmenen jälkeen suunnataan poolille. Tässä vaiheessa viikkoa alkaa jo olemaan sen verran paljon turisteja hotellissa, että animation team toimii poolilla viihdyttäen lomailijoita. 10:30 pyörähti käyntiin Crazy Darts, ja koska kolmikkomme oli jo melkoisia serkuksia Johnnyn "the entertainer" kanssa, niin päästiin sen enempää kyselemättä mukaan parin eläkeikäisen naikkosen kanssa. Nimestäkin voi jo päätellä, että kyseessä ei ole aivan perinteinen darts, ja huti kudeista sai tosiaan maksaa hieman. Vaihtoehtoina oli sektorista riippuen, joko altaaseen lentäminen, napatanssi, suukko tai drinkki Johnnylle. Myös sääntöjen niin sanotusta laiminlyönnistä joutui hieman maksamaan, jonka itse jouduin todistamaan, sillä hieman nukahtaneena yhdessä tilanteessa jouduin pistämään pienen napatanssi shown pystyyn. No luonnostaan laatu oli taattua ja yleisö sai haluamansa! Kukaan muu kanssa kilpailija ei joutunut pistämään parastaan, vaan loppu skaba mentiin hyvinkin kiihkeissä merkeissä. Ensimmäinen kierros oli normaali heitto, toisella tuli takaperin heitto ja viimeisellä pyörähdys samalla jotain huutaen. "Jalla Jalla" raikui pitkin Alanyan vuoria kun kolmikkomme kukin vuorollaan päästi sisäisen minareetin kaihottajan syvältä sisimmästään esiin. Jännityksellä odotimme tuloksia kolmen kierroksen jälkeen ja niinhän siinä kävi, että Jan (meikäläinen) vei ykköspaikan heti Casanovan (Toni) ja Antonion (Juho) edestä. Johnnylla pienet lempinimet meille. Palkinnoksi sain altaaseen heiton sekä drikin, joka oli edelleen erittäin pahaa...Iltapäivällä porukkamme keräili itsensä beachille ja Tonin jo lähdettyä hotellille päin aurinkon painuessa horisonttiin, pistimme Juhon kanssa pystyyn pienoisen photo shootin, ja tuotokset olivat itsestään selvästi hämmästyttävän upeita.

Crazy darts winner ja komioita poseja beachiltä

Jo pitkään porukkaamme oli vaivannut illallisen huono informointi meille, sillä tulopäivänä meille kerrottiin, että kyseinen kattaus ei kuuluisi meidän rannekepakettiin. Tästä hämmentyneenä menimme ennen iltadrinkkien kimppuun painumista kysäisemään respasta, että kuuluisiko illallinen normaalisti pakettiimme. No virkailija siihen tokaise, että ilman muuta, teillähän on all inclusive. Tästäkö "pienestä" erehdyksestä suivaannuimme suuresti. Eritoten Toni otti ilmaisen ruuan missaamisen erittäin rankasti, ja koska baari oli auki, alkoi vodka virrata erittäin vauhdilla kurkusta alas. Illan ohjelmassa oli kaikkien eläkeläisten iloksi Bingo. Päätettiin yhteistuumin ostaa itsellemmekin 4 riviä, ja siitäkös jännitys nousi käsin kosketeltavaksi. Ensimmäisellä kierroksella pääsimme lähelle, toisella jäimme kauas, mutta viimeisellä voitto näytti lähes väistämättömältä. Meiltä puuttui yksi numero, jolloin ehdotin että jos nytten voitetaan niin se on vaatteet päällä altaaseen! No kengät samantien valmiiksi pois ja arvotavarat taskuista vek. Oma dj kaveri tuli oikein kysymään mikä teiltä puuttuu, jolloin haistoimme jo voiton. Eikö kaveri sitten mennyt ja töräyttänyt aivan väärän numeron ilmoille, ja viereinen pöytä kiittää. Itse voiton valuminen ei meitä haitannut, vaan fakta siitä että emme voineet hypätä altaaseen voittajina. Päätimme kuitenkin tulla myöhemmin yöllä testaamaan yöuinnin salat altaalle! Eikös siellä ollut vielä siivooja luuttuamassa paikkoja puhtaaksi ja tämä idea haukkasi jälleen pahasti. Plan B siis kehiin ja yöuinnille beachille...Kyllä oli ohikulkijoilla ihmettelemistä kun rannasta kuuluu hirmuinen älämölö, mutta itse uinti, yöllinen meri ja kuunvalo oli jotain kokemisen arvoista! Ja jos joku epäilee, pelastusliivit olivat päällä...

Hieman piti zoomiputkea testata parvekkeelta. the entertainer + oppipoika, sekä syy olla altaalla (poreallas)

Edes minä en ollut niin kunnian himoinen että olisin seuraavana aamuna herännyt aikaisin aamulla ja rynnännyt rannalle. Aamu lähti rauhassa liikkeelle parvekkeelta zoomaillen poolille, mutta itse olen sen verran beach ihmisiä, että suuntasin sinne muutamaksi tunniksi grillaantumaan, poikien jäädessä poolille. Iltapäivällä Johnny erehtyi antamaan meille lentopallon altaaseen, jonka jälkeen pienet pelit piti pistää pystyyn. Myös erittäin dynaamisia kuvia tuli nappailtua pallopelin tiimellyksessä. Illalla oli vuorossa Robin Hood nummer zwei, mutta koska Alanyasta löytyy kourallinen "Suomi" baareja, päätimme mennä kurkkaamaan miltä Topin paikka näyttää. Ennen sitä kuitenkin hotellimme animation team piti hienon fakiiri shown, mutta ennen sitä Suomesta kantautui Turkin perukoille ilouutinen. TPS ja hunajaa kaikui melkoisen kivasti parvekkeelta Juhon ja minun suusta, jolloin altailla iltaa viettävät ihmiset katsoivat huulipyörenä meluavia hunajasydämiä. Toni makasi sängyssä... Illan esityksessä Toni ja Juho pääsivät avustamaan ja hyppäsivät dj:mme päälle, tämän maatessa lasinsirujen ja piikkimaton välissä. Perus dj hommat eivät tälle kaverille selkeästi ole riittäneet ja niinpä illan päätteeksi kaveri oli myös tulensylkijä. Oli muuten hitusen lämpönen tulimeri mikä sieltä suusta sylkee ulos. Keskustaan päästyään löysimme yllättävän helposti Topin paikan, jossa vedettiin lippua luukulle ja päätimme painua takaisin RH:iin. Illan tiimellyksessä Tonilta taisi kellon kulku hieman jäädä huomioimatta ja hän missasi kuljetuksen takaisin hotellille. Onneksi Säkylän ihmettä oli informoitu ohjeilla, jotka jopa Tonin suunnistustaidoilla olisivat pettämättömät. "Mene rantaan ja lähde vasemmalle"...Pistettiin Juhon kanssa hotellilla pystyyn hirmuiset parveke pippalot 4 aikaan aamulla. Parveke fiilistelyn kesken syntyi jälleen kuninkaallinen masterplan. "Nyt yöuinnille altaaseen" Sinne siis aivan fiiliksissä ja oli jälleen mahtavaa. Vanha patu jopa moikkasi parille yöuimarille näiden hiipiessä altaaseen...Tonikin sai keräiltyä itsensä takaisin hotellille 5 jälkeen kuunvalaisevalta 7 km kävelyreissulta.

                   Dynaamisia boltsi kuvia poolilta

Vimoinen päivä ja aamupala jäi aivan suosiolla väliin. Lounaalle sentään saimme itsemme keräiltyä ylös ja samalla huomasimme, että eihän täällä edes paista aurinko. Vaikkakin pienen punoituksen kannalta pilvisyys oli erittäin toivottu juttu. Matkaamme kuului kaksi kappaletta vaahtohierontoja, ja koska Juho oli lupautunut lahjoittamaan omansa Tonille, menimme iltapäivällä kummastelemaan miltä Turkkilainen hieronta tuntuu. Släpärit vaan jalkaan ja meidät työnnettiin huoneeseen jossa vähintään 50 astetta lämpöä ja kosteutta vaikka muille jakaa, joka näkyi "pienenä" kuplimisena huoneen katossa. Sisään asteli elämääkin karvaisempi turkkilainen mieshieroja ja pyysi meitä makuulle tulikuumaan kaakeliin. Oma punotukseni oli sellaisessa pisteessä, että makoilu tulikuumilla kaakeleilla tuotti todellista tuskaa ja koska Toni pääsi ensin käsittelyyn jouduin makamaan kuumillakivillä tuskallisen pitkän ajan. Hieronta itsessää oli erittäin nopea prosessi, jossa kaveri viskoi hirmuisen kerroksen vaahtoa päälle ja hitusen hieroi. Viileä huuhteluvesi tuntui taivaalliselta hieronnan päätteeksi, kuin myös pötkötys "rauhoitushuoneessa" omenateen kera. Viimeisen päivän kunniaksi oli myös muutamille tärkeille henkilöille löydettävä jotain pientä tuliaista ja suuntasimme kävellen lähimmälle bazaarialueelle muutaman kilometrin päähän ja hommasimme hieman kotiin viemisiä. Loma huipentui viimeisen illan kuvaussessioihin ammattikuvaajan kanssa. Voitimme bingosta sääli palkintona ilmaisen kuvan ja Ali "the kuvaaja" nappasi meistä komioita kuvia beachiltä. 

Ammattikuvaajan käsittelyn tulos...on se vaan komia!

Kotimatkaan pääsimme perjantaina niinkin miellyttävään aikaan kuin 00:25. Aivan koomassa bussiin joka kierteli lukuisat hotellit läpi, joista tuli elämääkin pirteämpiä eläkeläisiä lisäämään väsymystämme. Tonin unenlahjat toimivat aivan missä tahansa, mutta minä ja Juho olemme kaliberia, "nukun aikoastaan sikeästi sängyssä". Tonille siis tiedossa lähestulkoon normaalit yöunet, kun taas me muut valvomme koko yön. Antalyan kentälle saavuimme noin 4 aikaan ja edelleen herää kysymys, miten voi 125km matkaan vierähtää yli 3 tuntia? Ottaisivat italialaisista mallia! Muutaman tunnin kooma lentokentällä ja koneeseen. Aurinkoiseen Graziin saavuimme 8 aikaan aamulla, jossa huomasimme kaikkien iloksi, että matkalaukustamme oli aurinkorasvapurkki kosahtanut pitkin laukkua. Siinä sitten pieni puhdistus operaatio ja junalla kohti Graz Hauptbahnhofia. Asemalla meidän ei tarvinnut vaihtaa junaa, mutta koska kyseinen juna odotti asemalla 20 minuuttia, Juho ja Toni päättivät minun ehdotuksestani mennä kaupasta ostamaan ruokaa ja juomaa tulevaan vappurientoon. Itse jäin junaan vahtimaan kamoja ja sydän pompahti hieman kurkkuun kun juna liikahti jo 5 minuutin jälkeen. Tällöin juna onneksi vain siirtyi 50 metriä laiturilla eteenpäin. Aika kulki ja junan lähtiessä liikkeelle oli pakko soittaa sankareiden perään. Toni: "Juu, junassa ollaan", minä: "Oke, Ciao"...5 minuuttia kuluu ja kavereita ei edelleenkään näy missään. Puhelin uudestaan kouraan. Minä: "Ei taida se teidän juna liikkua?", Toni: "Juu ei liiku ei"...Perinteiset pienet avautumiset molemmin puolin ja tilannekatsaus. Pojat pääsevät seuraavalla Wienin junalla ja saavat minut ja joka kylän kiertävän paikallisjunan kiinni Bruck an der Murissa. Porukka jälleen koossa ja onnellisena, ruskeina (tai pinkkeinä) sekä uupuneina takaisin kotona Kapfenbergissä. Toni korkean moraalinsa saattelemana sykähti vielä kouluun, minä ja Juho vedimme kunnolla unta palloon, jotta vapun vietto olisi taattu! Zum Wohl und Antonio weitermachen...

Katastrofe!

Perjantaina vähän ennen viittä kolmikkomme heräsi herätyskellojen soittoon, ja oli aika valmistutua alkavaan matkaan kohti Turkin lämpöä ja täydellistä ylläpitoa ruokineen ja juomineen. Viimehetken pakkailujen ja täpinöiden jälkeen alkoi junamatka kohti Grazia ja paikallista lentokenttää. Siirtymiset sujuivat hienosti, ja lentokentälle ehdittiinkin hyvissä ajoin. Paikan päällä ikävä kyllä meitä kohtasi hieman lannistava näky. Lippuja jonottavat ihmiset olivat kuin olivatkin juurikin perinteisiä "matkaoppaat" kaavan mukaisia keski-iältään reilusti meitä vanhempia vyölaukkuisia matkailijoita. Koko jonossa ei tainnut näkyä yhtään meidän ikäistä pikaisella vilkaisemisella, mutta eipä tämä meitä niin haitannut. Pääasia että koneet saataisiin ilmaan ja posse kohti lämmintä etelän aurinkoa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan odottelua piti olla reilu puolitoista tuntia ennen koneen lähtöön, mutta voiko turkkilaiseen Sky Airlines lentoyhtiöön ja sen täsmällisyyteen luottaa? No ei tietenkään, sehän olis ihan järjetöntä. Ja homman mukavuutta ei lisännyt yhtään se, että infotauluille ei tullut pienintäkään infoa siitä että kuinka kauan kyseinen lento on myöhässä. Muutenkin lyhyiden yöunien jälkeen olisi ollut kiva päästä koneeseen ja heittää silmät kiinni, mutta nyt porukkamme vain homehtui kentän kovilla penkeillä. Perheet ja vanhukset tivasivat toisilleen saksaksi että mikä on vialla ja miksei lento lähde, lapset juoksivat päättöminä ympäri tilaa ja nälkäkin alkoi painaa... Ei oo helppoa pakettimatkailijan elämä...

Loppujen lopuksi vaikeudet kuitenkin helpottivat ja kone oli vähitellen valmiina nappaamaan matkustajat kyytiin. Välittömästi kun portille saapui työntekijöitä, porukka alkoi rynnimään tapellen paikasta. Mutta fiksuina suomalaisina jäimme odottelemaan jonon vähenemistä, koska eihän kone nyt ilman meitä kuitenkaan lähtisi... Ei meinaan pelkkiä hattuhyllyjä... Lentomatka meni lepposasti, saatiin hieman mahantäytettäkin ja päästiin kohtuu turvallisesti perille. Mutta laskeutumisen jälkeen tuli hieman erikoinen fiilis, kun porukka innoissaan taputti kun päästiin takaisin maankamaralle. Itsellä nyt ainakin on luotto pilotteihin sen verran korkeella tasolla, että eiköhän ne hommansa osaa ja tuo sen lentsikan määränpäähän. Taputuksia vois ennemmin pitää "hei me selvittiin sittenkin" tyylisenä epäluottona kuskiin, enkä usko että pilotitkaan niistä hirveästi välittäisivät...

Paikan päällä tunsi välittömästi huomattavasti lämpimämmän ilman verrattuna kotoisaan Itävaltaan.Ennen laukkujen nappaamista käytiin pikaisesti vaihtamassa rahaa paikalliseen valuuttaan, ja kurssi oli karvan verran alle 2, eli käytännössä 2 turkin liiraa vastasi 1 euroa. Tämän jälkeen kamat kantoon, oman matkanjärjestäjän ständille, siitä neuvojen mukaan bussiin ja matka kohti Alanyaa alkoi, sillä olimmehan laskeutuneet Antalyaan. Yllättäen taas saksalaisen matkanjärjestäjän matkaoppaat puhuivat vain saksaa, ja kysyessä vähän lisäinfoa sanottiin että kyllä teitä sitten hotellilla autetaan. Matkaa hotellille oli reilu 100 kilsaa, mutta kaikenlaisten taukojen ja muiden hotellipysähdysten kanssa aikaa kului reilu kolme tuntia, ja porukkamme tavoitteena olikin päästä vielä ennen ilta kuutta grillaantumaan poolsidelle. Hotellille päästyä tiskillä kerrottiin tärkeimmät asiat, ja samalla ostettiin optio kolmelle rantatuolille ja varjolle että päästään rannastakin hieman nauttimaan. Tämän jälkeen nopea shortsien vaihto ja kärppinä tiskin kautta nauttimaan auringosta.

Päivän aikana myös tutustuimme uusiin ihmisiin, jotka tulisivat viettämään aikaa kanssamme tovin jos toisenkin. Ensimmäinen tuttavuus oli Tolga, viiksekän hyvinkin Borat-mainen matkanjohtajamme. Tiskillä meitä usein palveli baarimikko Mikko, jonka oikeata nimeä ketään ei tiedä, mutta joka muistettiin aina pystystä tukasta. Paikallinen entertainer Jony (Johnny Depp), ketä oli kaikkien kaveri (ja kaverin eniten käyttämä sana oli juurikin otsikon mukainen KATASTROFE!) sekä dj DJ, jonka nimi ei myöskään jäänyt koskaan päähämme ja ketä ei ymmärtänyt ysärihittien päälle. Iltapäivä ja ilta meni poolsidella istuskellessa, ja päivän päätti Midnight soup ravintolassa, jossa vedettiin päivältä jääneitä keitonjämiä naamariin ennen nukkumaan menoa.

Lauantaina suunnitelmissa oli hankkia allekirjoittaneelle ja Juholle släpärit. Bussilla ensin keskustaan päin, ja siitä sitten käppäilemään pitkin paikkoja ja etsimään sopivaa paikkaa. Pojat olivat jo aikaisemmin kertoneet paikallisesta tinkimiskulttuurista, ja pieni ihminen oli jo hieman innoissaan päästessään koittamaan suomessa opittuja taitoja paikallisten kanssa! Tosiaan turisteja ei ollut hirveästi liikkeellä, ja lähes yksin liikkuessamme saimme jokaiselta myyjältä huutoja tulemaan tekemään kauppoja heidän kanssaan. Loppujen lopuksi löysimme kaupan jonka edessä oli paljon erilaisia malleja aina lacostesta nikeen, ja aloimme etsimään sopivia. Juho löysi itselleen Ed Hardyt (merkki, johon hän rakastui totaalisesti reissun aikana) ja itselleni jäi käteen Pumat. Alkuperäinen yhteishinta taisi olla 30 liiraa, jonka tingimme 20.(ikävä kyllä hotellin viereisessä pikkubasaarissa samaisten lärpättimien lähtöhinta oli jo valmiiks 20, eli ihan parhaimpia kauppoja ei kyllä tällä kertaa tehty) Tämän jälkeen onnelliset ihmiset lähtivät kohti rantaa ja sieltä paikallisella taksilla takaisin hotellille ja rannalle pötköttämään. Välimeri ei ollut edes kovin kylmä, ja siellä oli kyllä nautinto polskia!

Illalla menimme taas poolsidelle ja ystävämme Johnny tuli tarjoamaan pientä Disco Touria keskustaan illalla. Hintaa femma, johon sisältyi kuljetus paikalliseen kuppilaan nimeltä Robin Hood. Emmehän voineet kieltäytyä, sillä olihan illalla vielä toinenkin tarkoitus: Janne vanhenisi taas vuodella ja tottakai sitä piti juhlia! Ja mikäs muu olisi parempi paikka kuin allasbaari ilmaisine juomineen. Ilta meni nätisti istuessa, ja Jannelle saatiin oikea synttäridrinkkikin (josta jouduttiin maksamaan, mutta pari päivää jälkeen päin joku toinen kenellä oli synttärit sai drinkin ilmaiseksi ja vielä kaupan päälle hirveät onnittelulaulut! Nii saat*na!)Lähdön aika koitti taas keittoruokailun jälkeen, ja olihan Robbarissa aikamoinen meno. Ihmisiä oli tupa täynnä, ja seuraava asia mikä osui silmiimme (tai pikemminkin korviimme) oli hirveä voluumi musiikissa. Johnny kuuli myös että Jannella on merkkipäivä, ja kaikkien kaverina hän sai Jannelle drinkin, tällä kertaa ilmaisen, ja ilmeisesti myös huomattavsti paremman makuisen kuin hotellilla. Illan kohokohtana oli, kun Johnny järkkäsi minut ja Juhon laulamaan DJ:n mikkiin Jannelle pienen onnittelulaulun. Kauniimpaa esitystä saa Alanyasta hakea. Itse paikkana Rob oli kohtuu tavallinen mesta, ainoana erikoisuutena olivat tiskillä joraavat tanssitytöt ja se että tiskillä sytytettiin monia patamaisia ilotulitteita aina kun siihen oli jokin syy. Ilta menikin rattoisasti ja tanssilattia tuli tutuksi (taas kerran), mutta tällä kertaa raamikkaat ylävartalomme pysyivät piilossa. Muutamien hikisten tuntien jälkeen päätimme lähteä etsimään jotain yöruokaa, ja saimmekin maistaaksemme paikallista kebabbia, ja hyvää oli! Tässä vaiheessa korvat vinkuivat jo siihen malliin, että loppuaika chillailtiin vähän piilossa musiikilta. Loppujen lopuksi oli aika hypätä sveitsiläisen kellon tarkkuudella liikkuvaan kuljetukseemme, jonka missaamisesta allekirjoittaneella ikävä kyllä tulee olemaan kokemusta seuraavassa episodissa.

Sunnuntai menikin kokonaan auringosta nauttiessa ja välillä hotellilla syömässä käydessä. Tässä vaiheessa voi olla hyvä kertoa mös reissumme kissatuttavuuksista (siis ihan oikeista eläimistä). Hotellilla tosiaan pyöri kulkukissoja, joista kolme jäi todella mieliimme. Yksi kissa oli muita huomattavasti suurempi ja hyvin pilkkivä ja väsyneen oloinen. Tästä meille tuli välittömästi mieleen Steve "Kaappaus milloin missäkin" Seagal, yhdennäköisyys ja eleet olivat uskomattomia. Seuraavana vuorossa kissa, ketä sai ekoina päivinä hieman turpaansa, ja olikin myöhemmin poolilla teroittamassa kynsiään palmuun, ja tästä yhtälöstä olisi enää puuttunut Eye of the Tiger soimasta, joten siinähän oli ystävämme Rocky (myöhemmin saimme kuitenkin tietää että Rocky olikin tyttö ja agressiivisuus johtui siitä että se koitti vain suojella poikasiaan). Viimeisenä, muttei toisaankaan vähäisimpänä tapasimme viekas katseisen ja muutenkin erittäin ovelan oloisen kissan. Pelkästään viekkaasta katseesta huomasi yhtäläisyyksiä Chuch "Texas walker ranger" Norrisiin, joten siinäpä oli Chuck. Steven ja Chuck viettivät aikaa ruokasalissa kerjäämässä, ja välillä niiden kesken oli pientä kränää, mutta onneksemme emme joutuneet todistamaan kahden kivenkovan kaverin yhteenottoa... Jälki olisi ollut tuhoisaa...

                      Steven ja jälkkäripöydän antimia

Maanantaina lähdimme keskustaan basaareihin katsomaan tarjontaa. Minulla ja Jannella oli mielessä ostaa nahkavyö, sillä nahka on Turkissa kohtuu halpaa. Taas kerran turistit kävelivät hämyisissä basaareissa ja huutoja sateli perään. Jostain syystä porukkaamme luultiin ruotsalaiseksi, vaikka emme kävelleet edes käsi kädessä.... Lopulta löytyi paikka missä oli nahkaa vaikka muille jakaa ja vyötkin löydettiin. Janne osti oman nimikko vyönsä, mallia JL ja itse nappasin mukaani aidon Guccin. Taas kerran tinkaamisvaiheessa saatiin lähes puolet hinnasta tippumaan, vaikka myyjä kivenkovaa väittikin että laatu maksaa, ja että vöitä voi käyttää vaikka vetoköytenä. Tämän jälkeen matka jatkui eteenpäin, ja Juhon nähtyä Ed Hardyn vyö, alkoi pientä ihmistä haluttaa ostaa släpäreille kaveri. Jannen kanssa päädyimme ostamaan vaihtosoljet omiin vöihimme, ja Juho sai Ed Hardyn valkoisen puhuttelevan vyön itselleen. Ostosreissu oli taas päättynyt onnellisesti, ja lähdimme hyvin mielin kohti hotellia. Joskin bussille kävellessä erään kaupan ohi mentyä joku äijä koitti tarjota minulle jotain, ja tyynesti sanomatta mitään kävelin ohi, ja vastauksena tuli perään vaan kova huuto "He is not turist, he is a TERRORIST!". Liekö tappavan vakavalla naamalla, aurinkolaseilla ja wifebiitterillä ollut osuutta asiaan...

Ylempänä Juho ja Leather heaven, alempana koko Alanyan ehkä katu-uskottavimmat kaiffarit. East-Fuckin'-Westside 4eva! (lisäksi huomatkaa aito Guccin vyö!)

Loppupäivä kuluikin rannalla, ja koska meren rannassa oltiin, pitihän sitä ottaa muutamia dynaamisia Casino Royale -kuvia, kun raamikkaat suomalaiset urokset nousevat välimerestä.

Daniel Craig jää näiden kuvien rinnalla kyllä auttamattomasti kakkoseksi...

Viimeisenä vielä pieni fakta turkkilaisista miehistä. Kaikille tuntuu olevan tärkeää kertoa etenkin turisteille, että kuinka monta ulkomaalaista naista on saanut iskettyä lomakauden aikana. Hyvänä esimerkkinä hotellin läheisen ruokapaikan työntekijä, pitkätukkainen, tatuoitu ja pelottava mies. Viime vuonna oli kuulemma teettänyt 1000 käyntikorttia, joita sitten jakeli naisille. Ja oli kuulemma toiminut. Ja tänä vuonna oli jo kortit tilauksessa, että niitä odotellessa. Pari päivää tämän jälkeen Juhon kanssa santsit mukaan haettaessa, kortit olivat saapuneet. Taustalla hieno auringonlasku, reunassa posekuva äijästä ja toisella puolella nimi, puhelinnumero ja mailiosote. Ja vielä ihan kunnollisella laminoidulla pinnalla. Siinä vaiheessa pieni ihminen veti hieman hiljaiseksi.

Seuraavaksi vuorossa grillaantuneen lihan tuoksuinen loppureissu by Janne!