Last days of sunshine

Torstai aamulla possellamme oli asioita hoidettavana jo heti kello kuudesta alkaen. Tytöt lähtivät takaisin Suomeen päin, ja toivat meille avaimensa ennen lähtöä, ensimmäinen herätys vähän yli kuuden. Seuraavaksi ystävämme Peter oli lupautunut tulemaan hakemaan vuokrarahat, joskin edellisten aamujen karvaat pettymykset ja turhat heräämiset painoivat väsyneiden laskettelijoiden mieltä. Vaikka epäilys tästäkin aamusta oli kova, Petsku yllätti meidät ja tuli lupaamaansa aikaan nappaamaan tukon seteleitä taskuunsa. Tästä muutama hetki eteenpäin juuri kun olimme saamassa unen päästä uudestaan kiinni Pete soitteli tyttöjen avaimen perään, ja Juho joutui toista kertaa kokoamaan itsensä ylös sängystä ja lähtemään ulos aamuiseen, mutta samalla aurinkoiseen ja lämpimään ulkoilmaan. Alkuperäinen suunnitelma oli nousta about samoihin aikoihin kuin muinakin päivinä, mutta tällä kertaa laiskuus vei voitin ja päätimme loikoilla peiton alla (jokainen oman peittonsa alla) puoliin päiviin asti ja siitä sitte vähitellen tutkiskelemaan jos rinteet tarjoilisivat meille uusia elämyksiä.

Aurinko ei tällä kertaa paistanut aivan koko päivää kirkkaalta taivaalta, mutta siitä huolimatta lämpö oli reilusti plussan puolella, ja osa rinteistä olikin aika möhjöä. Jossain vaiheessa pysähdyimme nauttimaan kuumat kaakaot, ja samalla näimme kuinka perheenisä kahden lapsensa kanssa oli ostanut muhkean (varmasti puolen ruokalautasen kokoisen) appelsiini tms piirakan höystettynä vaniljakastikkeella, jossa piirakka lähes ui. Vesi herahti välittömästi kielellemme, mutta hintaa kyseisellä herkulla olisi ollut reilusti yli 7 euroa, joten se jäi haaveeksi (vai jäikö sittenkään...?).

Nautimme kaakaot hyvin mielin, ja perhe lähti jatkamaan laskuaan. Mutta tässä vaiheessa tapahtuikin päivän suurin juonenkäänne. Joku meistä sattui haistamaan suloisen makean tuoksun ja vilkaisemaan heidän pöytäänsä, ja mitäs siellä olikaan? Piirakan pala, josta oli syöty ehkä kolmasosa! Muutaman sekunnin ajan tuijotimme toisiamme, joskin tiesimme tarkkaan mitä kaikki ajattelivat. Eikö pienenä ole opetettu että ruokaa ei saa jättää (etenkään mitään herkkuja, mistä köyhä opiskelija saattaa vain uneksia)? Korppikotkan lailla Janne levitti siipensä, ja nappasi nopeasti ja huomaamattomasti lautasen parempiin hoiviin. Kuten kaikki tietävät, kaikilla meillä on hyvinkin korkea moraali, mutta tässä tapauksessa piirakan syömättä jättäminen olisi ollut täyttä tuhlausta! Tämän jälkeen jatkoimme laskemista hyvin mielin (olimmehan tehneet oman osamme maailman pelastamiseksi tässä itsekkäässä ja turmeltuneessa kulutusyhteiskunnassa).

Reissun synkin tapahtuma tapahtui, kun Janne Bode Millermäiseen tapaan lasketteli kovaa ja äärirajoilla, ja kanttasi niin paljon että toisesta suksesta lähti pieni palanen samalla kun mies itse meni mukkelis makkelis. Muutaman miehisen kyyneleen jälkeen vasten miehisiä olkapäitä, Janne sai kuitenkin kerättyä itsensä Juhon ja mun tuella ja pystyi jatkamaan aina alas asti.

Iltapäivällä oli vuorossa keskustassa käyminen, käytiin tarkistamassa juna-aikatauluja ja piti mennä lataamaan lisää poweria pre-paid liittymiimme, josta alkoi olemaan rahat loppu. Peter neuvoi aamulla meitä menemään postiin, josta löytyisi oman operaattorimme latauspaikka. No, postiin päästiin, ja homma menikin hyvin jopa tervehdykseen asti. Tämän jälkeen iski pienoinen kielimuuri. Tosiaan, paikallisten englannin kielen taidosta on ollut ennenkin puhetta, mutta olisi nyt luullut että paikallisen turistirysän postissa olisi edes ymmärretty meitä. Mutta ei, tällä kertaa rima alitettiin hyvinkin tehokkaasti. Yksinkertainen kysymys, tarviiko meiän tietää omaa numeroamme, oli menossa siihen pisteeseen että virkailija alkoi tarjoamaan meille kokonaista puhelinta. Lisäksi muihinkin kysymyksiimme tuli vastaukseksi "monttu auki" -tyylinen "en tajuu mitäääääääään" ilme. Juho oli jo ottanut pari askelta pois tiskiltä ja hapuili stilettiä sukan varrestaan, Jannen ilme oli sen verran epätoivoinen että pian olisi joko syytä lähteä pois tai sitten varautua elokuvatyyliseen "sulta lähtee sormi kerrallaan ellet kerro meille miten me ladataan lisää puheaikaa" tilanteeseen. Rauhan miehenä en kuitenkaan suvainnut tällaista tapahtuvan, vaan hetken syvän hiljaisuuden jälkeen syvä hengenveto, tiukka katse suoraan virkailijan sielun peiliin ja kädet mukaan tiiviisti mukaan selitykseen. Ja voilà, sehän auttoi! En kyllä enää yhtään ihmettele miksi italialaiset huitoo käsillään kuin viimistä päivää selittäessään, sehän oikeasti toimii! Tämän jälkeen suuntasimme kaupan kautta kämpille, lepäsimme ja suunnittelimme tulevan viimeisen päivän reittejä yms.

Perjantaita varten meillä oli tarkat suunnitelmat. Tämä päivä käytettäisiin laskuvideoiden ja kuvien kuvaamiseen, joista sitten jokainen voi katsella omaa lasketteluaan ja korjailla virheitä, aivan kuten ammattilaskettelijatkin tekevät. Päivästä kertyi paljon kuva ja videomateriaalia, voi olla että jotain niistä saadaan joskus tännekin näytille. Kotiin päästyämme olimme väsyneitä mutta onnellisia, viikko oli vierähtänyt ja reissusta oli selvitty pelkillä mustelmilla ilman luunmurtumia tai pelastushelikoptereita. Lisäksi pakkasimme tavarat valmiiksi aikaista lähtöä varten ja siivoilimme hieman paikkoja.

Illaksi suunnitelmissamme oli lähteä vielä poikkeamaan kaupungilla katsomassa Saalbachin menoa viikonloppuisin. Alkuillasta maistelimme kotosalla hieman viiniä ja nautimme uunituoreista hampurilaisista, ja lopulta lähdimmekin kaupungille päin. Keskustassa tuntuu olevan kova kilpailu kuppiloiden kesken asiakkaista. Käytiin poikkeamassa paikallisessa, ja sisäänheittäjä antoi meille välittömästi drinkkiliput käteen ja käski mennä tilaamaan. Ihmisiä ei kuitenkaan ollut hirveästi ja jossain vaiheessa huomasimme että yhdestä osasta paikkaa tuli yhtäkkiä niukasti pukeutuneita naisia käymään tiskillä ja näimme vilauksen "esityksestäkin". Päätimmekin olla jäämättä tähän likaiseen ja syntiseen paikkaan ja lähdimme perinteitä kunnioittaen Taverneen, jossa poikkesimme jo alkuviikosta. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä ja paikka ei tälläkään kertaa pettänyt. Saimme tällä kertaa myös paremmin biisi toiveemme kuuluviin, viime kerralla DJ ei soittanut yhtään 90-luvun biisiä, mutta tällä kertaa aina pyydettäessä soitettiin meidän biisi. Joskin tähän voi vaikuttaa se, että paitamme lähtivät pois pariin otteeseen muutaman biisin (Haddaway, Rick Astley, Das Geth Ab) johdosta kirvottaen DJ:ltä sääliviä naurun pyrskähdyksiä. Mutta tämähän ei menoamme haitannut. Saimme myös vihamiehiä/naisia briteistä (kuin tarttee olla niin tyhmä brittiläinen, ja vielä mukamas CAMBRIDGESTÄ, että haukkuu toisia englanniksi ja luulee vielä että ketään muu ei ymmärrä sitä kuin he) kun heitimme hieman kommenttia vastapalloon.

Aamulla kahdeksan aikaan kellot herättivät, ja aloimme valmistautua lähtöön. Pistimme paikat kuntoon ja lähdimme bussilla kohti Zel Am Seetä, josta junalla ilman vaihtoja suoraan takaisin Graziin. Alppien jäädessä taaksemme, jokaisella meistä vierähti poskelle pieni miehinen kyynel, joskin ketään ei tätä avoimesti näyttänyt. Reissu oli kokonaisuutena kyllä mahtava, ja kuten aikaisemmin on tullut todettua, Alppeja ei voi ymmärtää ennen kuin ne kokee itse.

Aurinkoa Alpeilla ja laskijoiden mielissä

Alppien maagisen hieno keli jatkui myös tiistaina ja meno jatkui tavalliseen tapaan, lämpöä, upeita rinteitä ja virvoikkeiden nauttimista aurinkotuoleista 2000 metrissä. Päivä rinteessä tarjosi jälleen henkeäsalpaavia maisemia joita ihastellessa ryhmämme kasvoille myös ilmestyä vankka puna. Kyseinen puna ei tosin johtunut pelkästään nautituista virvoikkeista vaan paahtavasta auringosta joka myös motivoi allekirjoittaneen sekä Tonin hankkimaan hyvinkin ripeällä aikataululla aurinkolasit ennen kuin vuorten valkeat maisemat paloivat pysyvästi verkkokalvoillemme. Noh, neuvoikkaina löysimme paikallisesta Sparista ennen kaikkea laadukkaat 14.90€ maksaneet lasit joten reissu oli pelastettu ja näkökyky palautettu. Palauttamiseen liittyen on myös henkilökohtaisesti kiitettävä kaikkia niitä mukavia ja avuliaita paikallisia sekä brittejä jotka uutterasti jaksoivat noukkia meikäläisen karanneita tavaroita pisin Alppeja. Oli meinaan melko harvinaista että minä sekä sukset löytyivät samasta kohtaa "lumipallona luokses pompin näin" laskujeni jälkeen.



Seuraavaksi sananen meidän emännästä Pauliinasta ja ennen kaikkea isännästä Peteristä jotka Janne jo meille esitteli. Tavoite oli, että Peter tulee hakemaan vuokrarahat tiistai aamulla kello 8. No ennen kahdeksaahan sitä herättiin ja Peteriä odotettiin. N.8.15 selvisi että on kiire töissä eikä hän pääse. Eipä voi mitään, shit happens ja sovittiin huomis aamusta että tulee taas 8 käymään...
Lisäksi puhetta oli että mentäisiin "kelkkailemaan" illalla. Myöhemmin selvisi että tarkoittaa perinteistä muovikelkalla laskemista 1.3km rinnettä pitkin alppien juurta. Kaikki tämä kuulosti mielenkiintoiselta joten kokeilemaan lähdettiin. Jälleen kerran sovittiin Peterin kanssa että mennään illalla siinä 6-7 ja vaimonsa Pauliina kertoo tarkemmat detaljit soittaessaan illemmalla. Noh, aikamme odotimme kunnes proaktiivisesti soitimme 18.42 Pauliinalle josta tiivistetysti "voi v***u,sori, ollu kiire, teillä aika 18.45" Tästä lannistumatta sovittiin uusi aika kello 8 ja tällöin jopa paikalle kerettiin.

Reissu alkoi ihmisten lastaamisella lumikissan takana olleeseen häkkiin ja sitten vaan mäkeä ylös. Ylhäällä sitten nautittiin ennen laskua yhdet oluet tai viiniä henkilöstä riippuen. Paikalla saimme myös todistaa hyvinkin absurdia näkymää. Paikalla meluavia saksalaisia juhlimassa jos minkäläisillä kotitekoisilla ääntä pitävillä vehkeillä hanuria soittavan lederhosen bändin tahdittamana. Vieressä kun viel hääri pervoakin pervompiiin K-18 varusteisiin sonnustaunut Puuha-Pete jonka keltaisit housut päättyivät noin nivusiin, oli ryhmämme yhtä aikaa hämmästynyt, ihmeissään, nauramassa katketakseen sekä järkyttynyt. Poistuessa kokeilimme myös paikallista pubi-ajanvietettä eli naulojen lyömistä pölkkyyn vasaran väärällä puolella. Miksikö? Sitä tarina ei kerro, jengi vaan tekee sitä joten piti kokeilla. Hommassa myös paljastui Henskun piilevät puusepän taidot hänen ylivoimaisella voitollaan. Tämän jälkeen koitti varsinainen main event eli pulkalla 1.3km alas erittäin huonosti valaistua rinnettä. Hauskaa oli vaikka mäin lasku oli välillä nousemista.

On monia tapoja nauttia Alpeista, ohessa muutama mitä ei ollut suunnitelmissa.

Mäestä ja pakkasesta selvittyä vuorossa oli perinteistä suomalaista kalsarikänniä 5 viinipullon voimin. Ryhmä jaksoi onnellisesti 4 jolloin Petra ensimmäisenä sammui Tonin sänkyyn ja muu ryhmä seurasi pian perässä, tosin suurin osa löysi omaan sänkyyn. Petran ja Henskun jäätyä yöksi osoitti Toni ritarillisen puolensa ja vietti yön pienellä kovalla sohvalla josta pienet sille.

Keskiviikko aamu koitti ja kello soi hieman ennen kahdeksaa jälleen kerran muutaman tunnin yöunien jälkeen ja Peterin odotus alkoi jälleen kerran. Tälläkin kertaa Peter jäi saapumatta, tosin ilman syytä ja ilmoitusta tällä kertaa. Erittäin väsyneen porukan tunnelmat tässä kohtaan jossain muualla kuin katossa. Porukalla hieman heikko happi illasta mutta laskemaan selvittiin kuitenkin. Tässä vaiheessa tehtiin jako tasoryhmiin eli kunnon laskijat Janne, Petra sekä Hensku omiin mäkiinsä sekä minä ja Toni omiin seikkailuihin. Illan koittaessa vietetiin tyttöjen läksiäiset tyylikkäästi pitsan merkeissä ja herkät jäähyväiset jätettiin illan pimetessä.


Ja lopuksi osoitus Jannen insinöörin taidoista ja todistus oikeasta alanvalinnista. Janne meinaan ansiokkaasti korjasi hajonneen vetoketjun ananaspurkilla, onnittelut siitä hänelle.

ensi kosketus Saalbachiin...rakkautta ilmassa

Kyllä, vihdoinkin suuntana Saalbach ja alpit. Tätä oli odotettu tai pelätty, mutta kuitenkin loisto reissu tiedossa. Heti jo junassa tuli hiukan ylimääräisiä tykytyksiä, kun käväsin samantien veskissä. Reissu kesti about 2 minuuttia, jonka aikana Toni ja Juho oli hävinnyt kaikkien kamojen kanssa paikoilta ja tilalle oli tullut jokin iäkkäämpi porukka. Siinä se suu ensimmäisen kerran loksahti auki, että mitäs nytte kun on puhelinkin repussa ja reppu on poissa. Oli pakko mennä tarkistamaan että suksipussi on vielä siellä mihin sen jätin, jotta edes varmistuisin olevani oikeassa junavaunussa. Sukset oli omalla paikallaan - tässä vaiheessa alkoi nousta pieni tuskahiki että mitäs nyt tehdään. Pari minuuttia pyörin ympyrää aivan hukassa, ja lopulta päätin mennä kysäsemään valtaajilta että mihin pari kaveria tästä on häädetty. Melko heikkoa englantia sain vastaukseksi, jonka jälkee vaunun toisesta päästä kuuluu "Janne morjens"...Toni tulee ja kertoo että paikat oli varattuja ja jouduttiin siis siirtymään, mutta eihän minua muistettu...reilukerho

Noh Saalbachiin päästiin ja alkuperäisistä suunnitelmista poiketen tyttöt eli Petra ja Hensku nähtiin vasta paikan päällä. Tyttöjen lentsikka oli reippaasti myöhässä, mutta samaan aikaan oltiin pelipaikalla, jossa vastassa oli suomalainen Pauliina, joka on miehensä Peterin perässä muuttanut Saalbachiin. Erittäin mukavia ja avuliaita molemmat, tosin Peterin lupaukset jäi monta kertaa vain lupauksiksi, mutta siitä tuonnempana. Kämpät oli pienen kämmin takia erikseen ja välimatkaa noin 300m mutta jako tehtiin perinteisesti tyttö-poika tapaan, ehkä hyvä näin, sillä viimeisenä päivänä ei edes raikas alppi-ilma saanut hienhajua poikien huoneesta pois. Mentiin ensimmäiseksi pitsalle porukalla ja tämän jälkeen hieman maistelemaan 1,5€ kuoharii, oltiinhan sentään alpeilla, pakko hiukan panostaa.

Eka aamu ja morjensta pöytään! Aurinko porottaa ja lämpöä riittää. Peter oli muulle porukalle luvannut auttaa suksien vuokraamisessa ja tuli hakemaan meidät kämpiltä. Pojat oli ajoissa kuten aina, tai tällä reissulla ainoan kerran, mutta tyttöjä jouduttiin odottamaan ja totesinkin tämän suomeksi ääneen autossa, johon täysin itävaltalainen Peter totesi suomeksi, että niimpä. Ilmeisesti suomalaisella naisella on pieni vaikutus ollut, Peterkin siis tottunut odottelemaan. Sukset saatiin muille Hansis nimisestä vuokraamosta ja aivan ensiksi kaveri totesi "you from Finland? do you want snaps...mistäköhän ne suomalaiset olikaan kuuluisia?

Sitten ei muuta kuin kondoliin ja huipulle. Pikkasen suu tipahti auki kun päästiin 2km korkeuteen. Näitä maisemia ei iha Suomesta löydy, eikä niitä voi muuta kuin itse kokea! Aivan mahtavaa... Juhohan ei ollut aikaisemmin laskenut kertaakaan ja päätettiin laskea sellainen leppoinen 7km sininen, eli helppo, rinne. Tuli jälleen todistettua, että mikä Suomessa luokitellaan helpoksi on täällä...öhm, haastava. Mutta sieltä se Juho vain tuli alas, vaikka usko kuulemma koitteli jossai käänteessä. Onneksi puoli matkassa sai hieman purilaista ja kaljaa. Toni oli aikaisemmin ollut suksilla 7 vuotta sitten, mutta sieltä se muistin kätköistä nopeasti tuli takaisin, ja tytöthän nyt hakkais Lindsey Vonnin mikä päivä tahansa, eli homma hanskassa. Illalla testattiin taffel wienia 70snt litralta, ja alashan se meni.

Toisen päivän suunnitelma oli selvä: hieman rinteessä ja illalla reilusti minttukaakaota ja kattelemaan Saalbachin yöelämää. Lähdettiin hieman sooloilemaan rinteessä ja kello vierähti jälleen 17 paikkeille ennenkuin pääsi kämpillä kylpyyn. Tosiaan en ammeessa ole vuosiin ollut ja oli kyllä jälleen mahtavaa. Pois pääseminen tuotti vaikeuksia, ei vaan pystynyt nousemaan. Siinä sitä rentoutumista parhaimmillaan. Sitte pelivehkeet päälle ja tyttöjen kämpil maistelemaan minttukaakaota. Mahtavaa ruokaa tytöt oli tehny ja vietiin viiniä hiukan ruoka juomaksi. Punkku pullon piti olla omaa suosikkiani, mutta eikös tumpelo Juho menny just lähtiessä tiputtaa pullon takilla lattialle ja sitten pyyhittiin. Onneksi toinenkin pullo punaista löytyi. Keskustassa kierreltiin muutamassa paikassa ja päädyttiin lopulta Taverne Saalbachiin. Ihan pipoa myöten täynnä, mutta aina sinne suomalaisia mahtuu. Hieman hintava paikka, mutta meno oli mahtavaa. Jotenkin loppuillasta tuntui, että muut vain katselevat kun suomalaiset jammailee...Hieno ilta

From Saalbach with Love

Viikko Saalbachissa alkaa olemaan lopuillaan, huomenna vielä yksi päivä tiukkaa laskettelua tiedossa. Koko viikko ollut aivan mahtava, aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja Alppien huipulla on nautittu auringosta ilman paitaa!

Kaikki tämä on pakko kokea itse!

Hajotkaa sinne Suomen murtsikkaladuille ja hiihtoloma pakkasiin, me nautitaan täällä loppuun asti!

Countdown to Saalbach...

Ensin alkuun pientä kommenttia liittyen tupakointiin. Kuten mainittu aikaisemmin, täällä tupakkaa saa polttaa melkein missä tahansa, harvassa ovat olleet ne paikat missä tupakointi on kielletty (meidän asuntola lukeutuu näihin, mutta eipä täällä ketään tunnu siitäkään välittävän). Käy sääliksi niitä kapinallisia, ketä väittää että Suomessa vietiin vääryydellä ihmisten oikeus polttaa baarissa ja sisällä. Kun menee pieneen paikalliseen istuskelupaikkaan, missä puolet porukasta polttaa, silmät kuivuu päähän puolen tunnin jälkeen ja vaatteet haisee seuraavana päivänä vielä kamalammalta kun illalla, miettii että onhan se oikeasti tosi asiallinen ratkasu mitä Suomessa tehtiin kaikkien kannalta. Jos on sitä mieltä edelleen että se on täysi vääryys, muuttakoon ulkomaille... Sainpahan sanottua!

Pitää myös kommentoida paikallisten opiskelijoiden siisteyttä. Vaikka itse en todellakaan ole kaikista kovin siivousfanaatikko, menevät paikalliset heittämällä ohi. Koska yhteiset tilat siivoaa päivittäin (paitsi viikonloppuisin) siivooja, tuntuu kaikilla olevan asenne että omia jälkiä ei tarvitse siivota. Tää koskee niin keittiötä, olohuonetta kuin vessaakin. Hyvänä esimerkkinä kreikkalainen naapurimme, ketä salaatin tehtyään ei koskenutkaan kaikkeen siihen scheisseen mikä meni leikkuulaudan ohi joko pöydälle tai lattialle. Mahto siivoojatäti innoissaan noukkia seuraavana päivänä tallattuja kaaleja ja paprikoita pitkin maita ja mantuja...

Sitten itse menneeseen viikkoon! Maanantai meillä oli kaksikin suurta tapahtumaa tiedossa: pyykin pesu (yövuoro, klo 00-06) ja biliksen pelaaminen paikallisten vaihtareitten kanssa. Pyykin pesu meni täysin puihin, siitä myöhemmin. Biliksen merkeissä tavattiin pari suomalaista ja yksi meksikolainen vaihtari, ketkä ovat olleet täällä jo yhden lukukauden, joskin toinen suomalaisista liittyy meidän posseen ja siirtyy kuun lopussa Kapfenbergiin. Biliksen jälkeen meidät houkuteltiin poikkeemaan kotibileissä eräällä opiskelija-asuntolalla, joskin tässä vaiheessa tuli huoli pyykeistä, sekä mieleemme juolahti että eihän meillä ole edes pesuainetta. Tämän vuoksi pakollinen kierto 24/7 huoltsikan kautta hakemaan pesuainetta, mutta eihän siellä mitään ollut. Tämän jälkeen pyykinpesu ja pesuaineen hommaaminen sai jäädä ensi kertaan (tai näinhän aluksi luultiin...). Asuntola johon lähdettiin, oli aivan eri luokkaa kuin meidän. Neljän henkilön ja viiden tähden solukämppä kattohuoneistossa, missä vielä iso parveke kaupunkinäkymällä. Repii siitä sitten huumoria tämän meidän asuntolan jälkeen. Paikalla oli kohtuu iso lauma vaihtareita, joiden kanssa tulimme hyvin juttuun. Jossain vaiheessa tuli juttua siitä että mistä ollaan kotoisin ja yksi kreikkalainen vaihtari sanoi Jannen ja Juhon näyttävän suomalaisilta(ja oli täysin myyty Juhon suomalaisesta nenästä) ja allekirjoittaneen näyttävän mukamas itävaltalaiselta(?).

Kuvassa näkyvä läpsy on omistettu Tuula-äitini sämpylöille, joista tuli juttua illan aikana ja joita kaivataan myös täällä ulkoimailla. Janne pääsi kokemaan ne viime kesänä, ehkä Juhon vuoro tulee ensi kesänä. Ne ketkä eivät ole niitä päässeet maistamaan, eivät tiedä mitä ovat menettäneet...

Kuten mainittu, pyykkireissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mutta illalla/yöllä, teimme mahtavan löydön, mitä voitaisiin melkein verrata siihen jos Turun saaristosta löydettäisiin öljyä... Eteisessä puolikas paketti pyykinpesuainetta! Ystävällisesti ja nöyrästi menimme kysymään illan isännältä jos saisimme pienen määrän sitä mukaamme. Isäntä oli ideasta innoissaan ja tarjosi meille koko pakettia mukaan, mutta kohun hälvettyä päätimme ottaa mukaamme vain pariin pesukertaan riittävän määrän (säilytysastiana toimi kaljatölkki josta oli leikattu päällinen pois sekä kaapista löytynyt jätesäkki). Näin haaveemme puhtaista valkeista lakanoista oli jälleen elossa! (Tosin koko homma kariutui siihen että kotiin päästyämme aika ja motivaatio eivät enää riittäneet pyykin pesuun, sekä seuraavana päivänä kuulimme että meiltä olisi puuttunut myös paikallinen maksukortti millä masiinat toimii) Eli hyvä vaan ettei ees yritetty.

Tosin seuraava vapaa vuoro ennen Saalbachin(!!!!!) reissua sattui olemaan torstai aamulla klo 06-08, joka ei ajankohdaltaan ollut juurikaan paras mahdollinen, mutta pyykit saatiin pestyä.

Loppuviikosta teimme pakollisia hankintoja. Käytiin paikallisen urheiluliikkeen loppuunmyynnissä, josta itselleni käteen jäi oranssit(pirun komiat) toppahousut ja Juhon kanssa hankittiin megahalvat henkivakuutukset alepöydästä, laskettelukypärät(pirun komiat x 2). Kävimme myös vierailemassa Schlossbergin linnan raunioilla, näkymät olivat aikas komiat ympäri Grazia huolimatta lumisateesta. Kuvat lopussa kertoo enemmän...

Niin ja sitten itse tuleviin tapahtumiin... Huomenna lauantaina tosiaan lähtö jylhille ja massiivisille alpeille tutustumaan alppilajien kärkimaan tarjoamiin lumisiin ja mahtaviin rinteisiin! Viikko villien erämaitten koskematonta luontoa, pehmeiden puuterilumien sulavaa soljuntaa suksien alla, henkeäsalpaavia maisemia yhdessä megalomaanisen luonnon kanssa! (kuulostaa siltä että ihan kun tietäisin laskettelemisesta jotain...)

Mutta tosiaan luvassa viikko laskettelua, vuoristomaisemien ihailua ja toistemme seurasta nauttimista (sitähän tällä reissulla ei muuten pysty tekemään) ja tuleehan meille vieraaksi kaksi ammattilaskettelijaa Suomesta, ettei Jannen tarvitse jäädä yksin vahtimaan mua ja Juhoa... Viikon päästä luvassa huikeita tarinoita sekä upeita kuvia matkan varrelta!

Super Bowl Sunday!

Juho meni lupailemaan jotain legendaarista häppeninkiä kyseiselle sunnuntai päivälle, ja kyllähän siitä muodostui aikamoinen jännitysnäytelmä - lähinnä nähdäänkö peliä ollenkaan...Tulopäivänä odoteltiin aivaimien saantia 1h verran yhteisessä taukotilassa, jossa sattui sillon olemaan bosnialainen sälli katselemassa futista, niin kuin me eurooppalaiset sen tunnemme. Hieman jutskattiin ja tuli ilmi, että Super Bowl olisi mahdollista katsoa tykiltä pippaloiden kera. Noh kuinkas siinä kävikään...

Minä ja Juho intoa puhkuen ja Toni hieman laimeammin, yllättäen (ei niin Tonin tapaista olla laimea), syöksyttiin alakertaan 21 aikoihin kurkkaamaan mikä meininki pippaloissa on. Olihan siellä meininkiä, ainoa pikku probleema oli että siellä oli menossa jonkun poppoon yksityis lederhosen-pippalot. Sakki oli tosiaan pukeutunut kansallisasuihin ja humppa soi. Vaarallisen näköseksi homman teki nahkaruoska...Käytiin jututtamassa "asuntolavirkailijaa", jonka juttusille pääseminen kesti aivan järkyttävän pitkään. Siinä vaiheessa kun eteen kiilasi vielä muutama muu heppu, paloi kyllä suomalaiseltakin jo käpy. Kaveri kertoi viimein, että humppasakki oli tullut vain viikonlopuks paikalle juhlimaan. Kello alkoi tässä kohtaa tikittää jo 22 eli kick offiin oli enää vaivaiset 2h, jota ennen oli pakko kuulla amerikkalaista pre-game hehkutusta. Plan B oli siis otettava käyttöön ja löytää pubi, joka näyttää pelin, mieluiten vielä englanniksi. Aikasemmin viikolla löydettiin flyer, jossa eräs kulmakuppila mainosti näyttävänsä pelin ja tarjoavansa vielä All American Buffet. Sunta siis kiireesti sinne.

Oltiin Juhon kanssa käytännössä jo ovesta ulkona kun Toni sanoo että ei taidakkaa lähteä. Onneksi tämän neidin päänkääntämiseen ei mennyt kauan ja koko kolmikko rynni pitkin Elisabethstrassea. Matkalla käveltiin ohi Three Monkeys-nimisen mestan, joka mainosti näyttävänsä Super Bowlin ESPN:ltä, sen enempää miettimättä sisään. Paikka osottautui aivan mahtavaksi. Toinen baarimikoista oli irkku, jolta irtosi aika hauskaa läpyskää koko illan tai yön. Tässä välissä voisi kertoa hieman baari kulttuurista Itävallassa. Kaikki menee piikkii, eli maksat vasta kun lähdet. Viinan määrän mittaaminen drinkkeihin on aivan vieras käsite. Sitä laitetaan reilusti ja työntekijät juovat kilpaa asiakkaiden kanssa. Palvelu pelittää mahtavasti ja fiilis on erittäin kaverimainen. Jotain siis suomalaisilla olisi oppimista! Kui tarvii aina tapella...

Kick offin aikana tarjottiin ilmaiset hodarit ja mitäs siinä muuta voi huutaa kun GO New Orleans Saints...Matsi oli jälleen legendaarista Super Bowlia eli kyllä kelpasi katsella. Tonikin taisi jossain käänteessä aamun pikkutuntien lähestyessä saada hieman kiinni pelin ideasta. Illan huippu hetkeä saatiin odottaa viimeiselle neljännekselle, jolloin Saints karkasi ja vei Vince Lompardi trophyn. Irkku baarimikko oli Coltsien puolella ja näiden hävittyä, hyvässä hengessä tarjosi voittajia kannattaneille shotit. Drew Brees hoiti homman Saintseille ja ESPN:n hieman ironisen hehkutuksen kautta over and out....

Where the Brees blow...the Saints go...

Itävallan arkea..sekä hieman juhlaa

Arki alkaa tasoittumaan Itävallassa ja triomme alkaa tottua paikalliseen elämänmenoon. Ensimmäisen viikon osalta sää on ollut mukavan aurinkoinen ja kohtuu lämmin, onneksi, sillä kävelyä on tullut harrastettua erilaisia arjen tavaroita hommaillessa ja koska asunto sijaitsee kohtuullisen syrjässä. Onneksi ratikkaliput saatiin hommattua jotenka ylimääräinen liikunta voidaan siten eliminoida. Päivät kuluvat lähinnä pitkään nukkumiseen, pitkään aamiaiseen jonka jälkeen shoppailemaan. Vakioihin kuuluu joka iltaiset 2 pulloa viiniä, täytyyhän sitä keskieurooppalaiseen tapaan paikallisiin tapoihin tutustua :). Ikävä kyllä juomien nauttiminen tulee suoritettua aika pitkälti oman tutun kolmikon kanssa, sillä muiden asuntolan tyyppien kanssa ei oikein yhteistä kieltä löydy. On siinä ihmettelemistä kun Ranskalaiset ja Norjalainen puhuu keskenään saksaa, ja englantia ei juuri kukaan. Lisäksi osalla vaihtareista osui kuukauden loma tähän kohtaan joten tie vei kotimaahan niidenkin harvojen osalta ketkä keskustelemaan suostuivat.

Mutta se arjesta, juhlan puolelle. Päästiinhän me baariinkin jo perjantaina. kohteena samalta kadulta löytyvä, kuulemma halpa, cocktailbaari nimeltään Merona. Suomalaisen menoon tottuneena ilmanlaatu oli järkyttävä, sillä täällä kun saa polttaa lähes missä tahansa. Mutta eipä anneta sen häiritä, maassa maan tavalla etc. Paikka oli täynnä ja tavattiin muutamia mukavia paikallisia, jotka vielä ystävällisesti tarjosit juotavaakin jotenka onnistunut keikka kaikinpuolin. Toni jopa onnistui bongaamaan yhden suomalaisen vaihtarin kadulta liittymään seuraamme. Tai siis, kyseinen neito bongasi Tonin. Tonilta kysyttäessä "tunnisti T-paidasta". Niin, vai olikohan enemmän kyse siitä että puhui suomea puhelimeen ja ainut kenellä päällä 0°C ja räntäsateessa T-paita..? Saatiin jopa tulevalta vaihtaritovelta Suomesta kutsu bilettämään, mutta humalatilan ja välimatkan takia idea piti hylätä, ensi kertaan siis. Ohessa myös muutamia kuvia illalta.


Launtaina krapulan hellitettyä vaihtui vaihde fitnessin puolelle ja raamikas seurueemme lähti lenkille. Ulkona miellyttävä räntäsade ja loskaa joka puolella, eli optimikeli siis. Kohteena kulman takaa löytyvä puisto, jonka huipulle n.100m korkeusero, jotenka kevyttä ylämäkihölkkää oli tiedossa. Paluumatkalla harhailtiin hervottomassa sairaala/yliopistoaluelle mutta reissusta selvittiin ehjin nahoin suurimmitta ongelmitta.

Juuri tällä hetkellä Superbowl XLIV:n kickoffiin on aikaa 7H 34MIN 43SEC ja tiedossa bileet alakerran yhteistiloissa. Jotain legendaarista tulee todennäköisesti tapahtumaan, josta Janne saa kunnian tiivistää, kunhan ajatukset tarpeeksi selkenevät ja filmit saadaan leikattua kuntoon illan osalta. GO NEW ORLEANS SAINTS!

Achtung, Milch und Wasser!

Kuten Janne jo mainitsikin, Ikeasta haettiin muutama päivä sitten edukkaaseen hintaan koko keittiötarpeet. Hinnalla niitä ei oltu pilattu, alle kahdella kympillä kattila, paistinpannu, wokkipanni ja kaikennäköistä tilpehööriä ruuanlaittoon. Samalla päätettiin syödä koti-ikävän välttämiseksi perinteisiä lihapullia, ja homma toimikin samalla kaavalla kuin Suomessakin. Ja koska paikalliset eivät aina ole kovin hyviä tai halukkaita puhumaan englantia (etenkään ne reilusti keski-iän ylittäneen kassa"neidit"), päätin monipuolisella ja laajalla saksan sanastollani (achtung, lederhosen, scheisse etc...) avata pelin kassalla juomia kysyttäessä. Edessäni oli kaksi tyhjää lasia, katsoin juurikin äsken mainitsemaa kassa"neitiä" kauniisti hymyillen, näytin kumpaakin lasia vuorotellen ja sanoin "Milch und wasser", eli maitoa ja vettä. Loogisesti ajatellen homman olisi pitänyt mennä nappiin, mutta eihän se mennyt. Kassalta vienosti epämääräinen katse minuun ja saksaa alkoi tulemaan. Kysyin kiltisti tarkennusta, englanniksi tietenkin, ja siinä vaiheessahan rouvan verenpaine alkoi nousemaan. Yhteistä kieltähän meillä ei ollut, ja olin henkisesti valmistautunut lähtemään juoksemaan karkuun lihapullieni kanssa. Hetkinen siinä meni saksaa kuunnellessa, kunnes rouva ei enää jaksanut välittää koko hommasta ja päätti olla ottamatta hintaa koko juomista. Myöhemmin juomia hakiessa selvisi, että maitoa sai pelkästään hyöryävänä kahvikoneesta pieninä annoksina...

Illalla kokonnuimme perinteiseen tapaan olohuoneeseen vertailemaan halpisviinejä, joiden laatu hintaan verrattuna on yllättänyt meidät totaalisesti! Lisäksi yllätyimme siitä, että parilla paikallisella kanavalla alkaa puolen yön jälkeen "miehistä" ohjelmaa, joskin K-15 merkinnällä, joten mistään mieltä korruptoivasta ohjelmasta ei tosiaan ole kyse. Juhon kanssa huomattiin tämä asia jo hotellissa ollessamme Wienissä, ja Janne oli vieläkin katkera kun ei silloin herätetty nukkuvaa katsomaan telkkaria.

Niin ja ollaanhan me käyty jo vähän kattelemassa nähtävyyksiäkin. Tehtiin tutkimusta raitsikoiden reiteistä ja kierrettiin pitkin paikkoja. Käytiin katsomassa mäen päällä sijaitsevaa Mariatrostin kirkkoa ja linjan toisessa päässä Eggenbergin linnaa, mutta sinne oltais jouduttu maksamaan pääsymaksu, joten jäätiin vaan porteille ihmettelemään. Paikalliset kirkot on aika mahtipontisia ja paikalliset ihmisetkin ottaa uskonnolliset asiat aika vakavasti. Alla muutama kuva kirkolta ja linnan portilta.

Gösser...Österreichs bestes bier

Jumalten juomaa - ainakin melkein. Tosin meille suomalaisille riittää että 0,5l tölkkejä saa 24 kipaletta 15€, plussaa se on että laatukin on korkealla. Gösseriä tosiaan pannaan tuossa kulman takana elikkä tuote on ihan Grazilaista. Ensimmäisen Gösser ilta oli melko tumuisa ja vauhtia riitti aina 7 asti aamulla. Minut sai potkia 16 aikaan ylös, ainoastaan herra tietää kuinka kauan olisin nukkunut jos sällit ei olis tullu häiritsemään kauneusunia. Melko eriskummallista oli herätä auringon laskuun ja muutenkin lähteä kaupungille kun kaikki paikat oli menossa kiinni, mutta onneks sivistys iski ja käytiin nyhjäsemässä parin euron viiniä ilta juomisiksi.

Kummallista toimintaa näiltä muilta opiskelijoilta kun on kauhia älämölö 22 asti, jollon me alotellaan vasta illan leffalla ja viinillä. Jotain käytöstapoja tulisi opettaa näille! Päätettii koittaa myös miten keittiön uuni pelittää ja iskettii ranskalaisii ja kalapuikkoja sisään. Peltiähän ei ollut, joten iskettiin ritilälle foliota ja siihen päälle kauhia kakku raneja ja puikkoja. No puolen tunnin jälkeen huomattiin että eihän tää uuni mihinkää lämpene. Noh ei muutaku naapurin köksään lainaamaa hiukan uunia, joka toimi, mutta miten voi kestää ranskalaisten paistaminen 1,5h...Tonin masu ainaki huusi. Varsinkin kun tämä kehonrakentaja kaveri tarvii energiaa 2500kcal/päivä ja vähintään 3 ateriaa päivässä.

Näky oli tällane kun Toni tuli vessasta. Tätä jatkui 15 minuuttia, eikä pysty muistamaan miksi oli noin hauskaa. Ehkä muistin hämärtyminen liittyy allaolevaan kuvaan...

Uskallettiin vihdoin mennä ja ostaa biljetit ratikkaan. Oikeastaan syy siihen oli että ikeaan oli mahottoman pitkä matka. Näillä Itävaltalaisilla ei keskustassa ole, tai ei ainakaan löydetty, yhtään kauppaa joka olisi myynyt meille fiksun hintasia ruokailutarvikkeita. Näin oli pakko turvautua ruotsalaiseen osaamiseen ja mennä ikeaan, josta sitten tuli koko keittiö tilpehöörit hankittua. Paikallisten kaupanmyyjien englannin kielen taito on sen verran heikolla tasolla että pitänee ottaa Fahrplan (saksan kirja) kauniiseen käteen ja alkaa opettelemaan tosissaan tätä maskuliinista kieltä.

Uuten aamuun omasta punkasta

No niin, nyt on uljaalla kolmikollamme ensimmäinen yö takana omissa pienissä hyteissämme. Aamu valkeni Itävallassa aurinkoisena ja lämpöä n.0°C jotenka Suomen pakkaset ja lumet haihtuvat mielestä. Paikallisista eroista täytyy varmaan mainita tyyny, joka on iso. Ja kun tyhmät insinöörit tuovat pienet suomalaiset tyynyliinat, yhtälö ei vaan toimi. On monta tapaa korjata asia, vaikka Tonin esimerkki ”Tarpeeks kun tunkee niin kyllä se sinne meni, tiukempihan on aina parempi” . Niin, tarkemmat tiedot kannattaa kysyä henkilöltä suoraan…

Tänään ohjelmassa ei ollu juuri kummempia, opiskelijakortista piti mennä kysymään koululta. Ja sehän oli n.5km jalkamarssin takana joten eikun menoks. Matkalla pysähdyttiin hakemaan släbäreitä porukalle ja Toni ainoana porukasta semmoiset myös löysi, onnea hänelle. Koululle päästiin ja kuultiin että kortit saadaan 3 viikon päästä koulusta ja että juna-alennukset tulee iän mukaan eikä tarvita opiskelijakorttia.No sitten vaan juna-asemalla kiusaamaan vittuuntunutta palvelijaneitiä ja kolme korttia tilaukseen. Toimitusaika 4-6 viikkoa ja muutto kuukauden päästä, saa nähdä miten käy :D

kotimatkalla sitten ostettiin paikalliset prepaid-liittymät ja T-mobilea puhelimessa, onneks joku asia sentään meni helposti ja vaivattomasti ja myyjäkin oli mukava. Lähempänä sitten pysähdyttiin ruokakauppaan ja siellä hymy vaan kasvoi. Tarjolla 2l viiniä kruunukorkilla hintaan 1.5€, varmaan vuosikertaa. Ja pakkohan se oli ostaa kun sai paikallista olutta 24*0.5l hintaan 15€. Nyt sitten vietetään iltaa tasokkaamman kahden euron viinipullon voimin ja kohta pitsalle. Lieköhän ne pimeät sivukujat ja puistot missä käveltiin, mutta jotenkin Tonin farkkujen takapuoleen on ilmestynyt nyrkin mentävä reikä, eli varuillaan saa täälläkin olla.

Laatuviiniä Itävallan tapaan, 2L+ kruunukorkki eikä hintaa juurikaan

Ja lopuksi vielä maininta Jannen mainitsemasta ”buddysta” Iriksestä. Eilen oli krapulassa jotenka isä oli kuskina ja tänään suunnitelmat muuttuivat kun hän oli poliisiasemalla eikä päässyt puhelimeen. Syytä tarina ei kerro, mutta varmaa on, että yllätyksiä tällä maalla on vielä tarjota

ja matka jatkuu...

Pieni epävarmuus matkustamisessa on aina pientä plussaa. Hotellista lähdettäessä tiedossa oli U-Bahnin numero ja suunta. Eikös sitten päädytty väärälle juna-asemalle. Siinä oli paikallisilla hauskaa kattomista kun 3 suomalaistaon monttu auki ja ihmettelee mikä näistä junista menee Graziin. No oikeelle asemalle ei ollut matkaa ku 4 pysäkin verran ja ehdittiin sopivasti ostaa liput ja junakin löytyi helpolla. Istumapaikkoja ei ollut merkitty erikseen ja muutamalla paikallisella taisi palaa käämit kun raahasin 2 metristä suksipussia kapeilla junankäytävillä. Juho sai naispuolisen konduktöörin vihat niskaan kun tämän kuuluttaessa junaan ohjeita Juho päättää vierestä huutaa ohjeit mulle ja Tonille. No paikat löydettiin ja kyllä ne maisemat vei mennessään. Täällä noitten "kukkuloiden" jyrkkyys on hieman toista mitä kotopuolessa.

Kiitos minun, meillä oli Grazissa vastassa Buddy, jonka tarkoitus on auttaa tulevia opiskelijoita tutustumaan paikkoihin ja paikallisiin käytäntöihin. Toni ja Juho eivät olleet "ehtineet" ilmottautumaan buddy-programmeen, mutta onneksi Iris, isänsä avustuksella, tuli hakemaan meidät juna-asemalta. Iris ei kuulemma ollut ajokunnossa...

Päästiin siis kivasti tälle meidän asuntolalle, josta Toni jo hieman mainitsi. Omassa huoneessani on vielä kohtalaisen vilponen, vaikkakin patteri puhisee täysillä, mutta ikkunan ja karmin väliin saa sormet työnnettyä, joten tämä kaipaa hieman sitä kuuluisaa "säätämistä"

Tonin huone taitaa tossa olla kaikista siisteimmillään koko vaihdon aikana...Meidän kerros on tosiaan piiiiiiiitkä...

Paikallinen kebab on reippaasti parempaa mitä Suomessa, täällä se tehdään lampaanlihasta ja on meinaa hyvää. Graz kaupunkina vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja eiköhän siihen pääse tutustumaan aika perinpohjin tässä ensimmäisen kuukauden aikana, jonka jälkeen on tosiaan tarkoitus siirtyä oikein opiskelemaan Kapfenbergiin. Junalla pamautettiinkin siitä jo läpi, ja niin no, mitä siitä voi sanoa...das ist klein...mutta se sitten aikanaan.

Ehjänä perillä

Peloista huolimatta yksikään lentokone ei pudonnut matkalla eivätkä junat vyöryneet alas alppien rinteitä. Tällä hetkellä aikaa tapetaan vähän ruotsinlaivan hyttiä pienemmässä tilassa, josta löytyvät sänky, pöytä, pieni lipasto, kaappi sekä luksuksena oma lavuaari. Vessat ja suihkut ovat yhteiskäytössä, kuten myös olohuone ja "keittiö", jotka kaikki jaetaan koko asuntolan kerroksen kanssa, parhaillaan siis 30-40 henkilön kesken. Tosin meidän kerroksessa ihmisiä ei ole ihan niin paljoa, ja osa huoneista on tyhjillään. Rakennus itsessään on vanha ja remontoimaton, mutta kaikki oleellinen on saatavilla ja vielä kohtuu edukkaaseen hintaan.

Itse matka tänne ulkomaille sujui mainiosti, koneet olivat kohtuu hyvin aikataulussa (lukuunottamatta pieniä teknisiä ongelmia Berliinistä lähtiessä) ja julkisilla pääsi liikkumaat erittäin hyvin. Berliinin lentokentällä päästiin Jannen kanssa myös tekemään tuttavuutta turvamiesten kanssa takahuoneeseen, epäilivät kai meitä huumekuriireiksi. Kumihanskoilta kuitenkin vältyttiin ja housut pysyivät jalassa, turvamiehille riitti että pääsivät hinkkaamaan läppäreitä.

("Moottorin venttiilissä vikaa, koitamme hoitaa asian mahdollisimman nopeasti." On joitain asioita mitä ihminen ei halua kuulla tai nähdä minuuttia ennen lähtöä)

Ensimmäinen yö vietettiin Wienissä hotellissa, joka oli hintaisekseen todella tilava. Tosin koskaan ennen ei ole tarvinnut vessaan mennessä laittaa takkia päälle, itävaltalaisilla kun tuntuu olevan omanlaisensa käsitys ilmastoinnista. Sen tehtävää hoiti n. 30 cm kokoinen suorakulmainen reikä joka oli peitetty ohuella pelliritilällä.

Illalla teimme pienen lenkin kaupungilla, eksyimme jonkun jääradan 15-vuotisjuhlille ja ihastelimme paikallista arkkitehtuuria. Kulinaristisen tarpeemme täytti paikallinen mäkkäri, joskin ympäri Wieniä oli pieniä kebabkojuja joissa myytiin pieniä kebabhuikopaloja. Loppuilta kului hotellihuoneessa katsoen telkkaria (MTV:tä ja CNN:ää, ainoat kanavat missä kaikkea ei oltu dubattu saksaksi).

Muutamia kuvia Wienistä, harvemmin Suomessa näkee George Clooneyn kuvaa kahvimainoksessa kirkon seinässä

Sunnuntaina matka jatkui kohti Grazia, nykyistä olinpaikkaamme, josta Janne tai Juho saa kertoa lisää. Done my share, over and out!