Kaikkien tie vie Kapfenbergiin!

Jälleen on yksi tapahtumarikas viikonloppu vietetty villissä Itävallassa, mutta palaan hetkeksi vielä kuvailemaan pelon, tuskan ja epätoivon tunteita, joita Juhon kanssa koimme viimeisellä pysäkillä Grazin keskustassa. Tarkastaja täti tosiaan veti minut ja Juhon syrjään ja alkoi tivaamaan miksi meillä ei ole lippuissa leimaa. Selvällä englannin kielellä selitimme että emme kyseistä leimausvaatimusta tiedetty, mutta tädin kielihän ei englantiin taipunut. Taustalla Toni hiippailee karkuun hirveä hymy huulillaan, joka saa Juhon kääntämään päänsä ja antamaan "you are dead to me" -lookin meidän hiipparille. Koska selityksemme ei mennyt läpi ja kommunikointi muutoinkin oli erittäin yksipuolista, meidän kertoessamme ummet ja lammet, tarkastaja täti kaivoi fläppitaulun laukustaan ja kirjoitti siihen 60€, joka siis oli hinta liputta tramissa matkustamisesta. Tässä vaiheessa tuli syvä huokaus ja rautalankaa kaivettiin taskusta esiin ja kerroin että Suomessa riittää pelkän lipun ostaminen, miten nyt tyhmä turisti voi tietää että täällä kyseinen lippu on myös leimattava (muiden ihmisten esimerkkiähän ei seurata). Nyt tarkastaja oli jo soittamassa virkavaltaa paikalle. Katsoimme Juhon kanssa toisiamme ja kävimme ilmekeskustelun, joka meni suurinpiirtein näin: "- juostaanko? kyllä me tollanen mamma hakataan" "- pitäiskö...äh...koitetaan vielä vääntää sille"...Sitten lähti vielä sama tarina eri äänensävy. Hyvin aneleva ja anteeksipyytelevän selityksen jälkee nainen päästi poikapoloiset pinteestä. Tämäkös laittoi adrenaliinin virtaamaan suonissa ja olemme aivan varmoja että siinä olotilassa olisimme voittaneet kenet tahansa, ihan missä tahansa. Todellinen voittaja fiilis!

Tonin mainitsemiin adoniksiin kannattaa varautua toden teolla, sillä sali löytyy toisiaan kämpän alakerrasta, mutta myös mahtavat juoksumahdollisuudet ovat aivan vieressä. Itse pidän juoksusta enemmän, jonka tahdissa myös Juho mieluummin puhisee, mutta löytyi viikolta päivä kun koko porukkamme kirmaili Kapfenbergin aurinkoisilla vuoristo poluilla. Ja koska täällä on tosiaan kevät niin rakkautta on ilmassa, jota pääsimme todistamaan hyvinkin eläimellisessä muodossa. Lähi joessa uiskenteli 6 sorsaa, joista vain yksi oli naaras puolinen, ja kuinka sattuikin juuri venyttely tauollamme, että 5 uros sorsaa päättivät vuorotellen käydä ratsastamassa naaras sorsalla. Mitään vastaavaa ei ketään meistä ole aikaisemmin nähnyt! Vaikka uros sorsat olivat erittäin pikaisia puuhissaan, naaras sorsa oli silti lähes koko ajan veden pinnan alapuolella, ja rajuimmat urokset olivat jopa kurkussa kiinni. Mother nature at it's best...

Keskiviikkona tuli kuningas idea lähteä päivän laskureissulle läheiseen Mariazellin kaupunkiin 50km päähän. Saimme houkuteltua myös Graz-vahvistuksemme, Irenen, mukaan perjantain reissulle sekä viikonlopuksi katsomaan Kapfenbergin yöelämää. Bussi lähti Kapfenbergin keskustasta aamu 8 aikoihin ja arvioitu ajoaika oli 1,5h, joka kuulosti hirveän pitkältä ajalta taittaa 50 kilometrin matkan. Selvyys tähänkin saatiin erittäin nopeasti, sillä tie Mariazelliin on hieman kurvikkaampi kuin motari Tku-Hki. Serpenttiini tie vei meidät kuitenkin perille, josta muu porukka vuorasi sukset ja hyppäsimme keskustasta lähtevään kondooliin. Tämä on todellinen Alppikylä! Yleisön pyynnöstä ensin koluttiin läpi siniset rinteet, joissa eteneminen oli hieman verkkaista. Yhdistelmä lumi, aurinko ja +15 astetta tuottavat melko mielenkiintoisen yhdistelmän rinteeseen, jota sohjoksi kutsutaan meillä päin. Suksi ei tosiaan liukunut pienehkössä mössössä, joten saimme Juhon erittäin helposti houkuteltua punaiseen rinteeseen elämänsä ensimmäistä kertaa. Sieltähän tämä sankari tuli alas ja alhaalla vielä ärjyy "eihän tuo punaista oo nähnykkää". No oli miten oli, jyrkkyys toi vauhtia ja touhu tuntui jälleen maagiselta valkoisten vuorenhuippujen lomassa. Ja kuten Saalbachissa jo opimme, Alpeilla laskeminen tarkoittaa 50% rinteessä, 50% tuopin ääressä aurinkotuolissa. Kyllä elämä jälleen hymyili! Kävin itse koittamassa paikan ainoaa mustaa rinnettä ja pienen vakuuttelun jälkeen myös Juho saatiin rinteen huipulle. Ja sieltähän tämä hirvensalon ylpeys tuli kunnioitettavasti alas. Tämä siis jo toisella kerralla kun kaveri on eläessään suksien päällä - respect! Täytyy kyllä antaa myös muille pointsit suorituksesta, vaikkakin Mariazellin mustarinne kalpenee Saalbachin vastaaville, mutta tämäkin rinne kuitenkin musta! Reissusta mielenkiintoisen teki myös erittäin haastava lumi, jonka ansiosta allekirjoittanut oli monesti nenillään suksien osuessa sohjoon ja hidastuessa, jolloin jatkuvuuden lakia tuli tosiaan testattua. Kiitos Newton! Bussia odotellessamme Mariazellin keskustassa käväisimme kääntymässä myös paikallisessa kirkossa, josta selvisi hyvin, että pikkukylä on erittäin uskonnollinen paikka. Kultaa oli vaikka muille jakaa ja olipa jopa itse Paavi käynyt kirkossa vierailulla.

Kapfenbergin juna-asemalla taikaisin tullessamme Juho koki hyvän opetuksen itävaltalaisten vieraanvaraisuudesta ja myös siitä että penkille ei kannata mennä istumaan ja jättää yhtä tyhjää paikkaa vierelle. Maailman menoa melkoisesti nähnyt Helmut tuli tekemään tuttavuutta ja tulihan sieltä kaiken viinan hajun ohella myös serkkukäsi lämmittämään Juhon hartioita. Lopulta junan tulo pelasti poloisen, jotta ei tarvinnut mennä nukkumaan Helmutin kanssa samaan tämän tarjoamaan hotellihuoneeseen. Toisaalta Juho kyllä sai yöseuraa, tosin minusta, sillä olin avokätisesti lahjoittanut sänkyni Graz-vieraamme käyttöön.

Vuoden kuumin poikabänditulokas "Backstreet Mariazell"

                                   LICK IT UP!

                           Ja pojat muka ei veny

 Lauantaina räjätää! Tai ainakin tälläinen oli tarkoitus iltapäivällä, jolloin ensimmäiset viinin hörppäykset otimme. Siinä se ilta meni rattoisasti ruuan ja erittäin hyvän läpän seurassa. Menimme myös juhlimaan espanjalaisen vaihtarimme Alberton syntymäpäiviä, jossa tarjolla oli jotain hyvää spanjardi sapuskaa. Syntymäpäivä seurue jatkoi iltaa Graziin asti, kun me puolestaan suuntasimme K-bergin yöhön. Tilasin taksin sujuvalla saksan kielellä ja kyllä jälleen kyyti oli korvia huumaavaa, 30km/h alueella taksin viisari vilisi reilusti toisen sadan puolella. Juhon innoittamana suuntasimme paikalliseen Night klubiin, joka on siis hieman eroottissävytteinen "kuppila". Ovella sanottiin törkeästi että naisia ei kyseiseen klubiin pääse, jolloin porukkamme naisten feminiinisrasistinen puoli heräsi ja meillä jäbillä oli täysityö pitää nyrkkitappelu aisoissa. Noh tästä lannistumattomina suuntasiimme paikalliseen leffateatteriin, jonka yhteydessä oli pubi, jossa porukkaakin ihan mukiin menevä määrä. Sisällä ei tarvinnut viettää aikaa kuin korkeintaan 5min, jonka aikana pamahti jälleen soimaan biisi, jota ei voi kuunnella paita päällä. Täällä baarissa tuli erittäin nopeasti huomautus paitojen pois ottamisesta, joka pakotti uroksemme laittamaan paidat kiltisti takaisin päälle (hammasta purien kylläkin). Baarista löytyi porukka, jolla killui hopeiset mitalit kaulassa ja pienen tutustumisen jälkeen tämä sakki oli paikallinen lätkäporukka, joka oli juuri voittanut 3 divisioonan hopeaa ja olivat voiton juhlissa. Melko säälittävä tulos, mutta yhdyimme kuitenkin riemukkaaseen juhlimiseen. Mutta mitä! Osalla näistä kavereista ei ollut paitaa päällä ja eikä pienintäkään kuittia henkilökunnan suunnalta. Porukka jopa tanssi korkeilla pöydillä, jota loppuillasta minä ja Juho ei edes saatu tehdä! Kyllä nyt potkittaan...Jotenkin suomalainen tunnistaa aina toisen ja kävipä niin erikoinen yhteensattuma että kyseisessä lätkäjoukkoeessa pelasi suomalainen sälli, vielä tarkemmin turkulainen! Maailma on jälleen pieni. Loppuilta meni sumussa, ja kuvamateriaalia on jälleen niin julkaisukelpoista kuin kelvotontakin. Kuvamatskusta koitimme seuraavana päivänä selvittä CSI maiseen tapaan mistä olin vekin saanut otsaan. Tulos oli jostain matkalta kotoa baariin. Ensimmäisenä, auringon noustessa, sammahdin minä erittäin nopeasti, jonka jälkee loput lähtivät syöttämään naapurin hevosia porkkanoilla. Hevosia ei kuulemma siihen aikaan näkynyt, ehkä hyvä niin...Oli jälleen uusi kokemus herätä Juhon vierestä aamulla, sillä kaveri oli ilmeisesti hali-pulassa kietoutunut ympärilleni ja itsellä oli lievästi sanottuna tukala olo, joka tuli pienestä hikivirrasta harvinaisen selväksi.

Alkuviikko sujuikin roadtrippiä odotellen, ja jotta ajatukset matkasta saisi edes hetkeksi pois mielestä, urheilubuumi iski jälleen ainakin minuun, mutta kyllä nämä toiset velikullat ovat myös ahertaneet. Roadtripin autonvuokrauksen kanssa oli pieniä probleemia, sillä Tonin ilmottaessa aikeistamme ajaa autolla ulkomaille brittiläinen virkailija totesi, että vuokraamallamme autolla ei voi Kroatiaan ajaa. Hän lupasi ottaa asian hoitoon ja ilmoittaa meille uuden auton tiedot, mutta ei vielä ainakaan ole pihaustakaan kuulunut. Auton vuokrauksen teimme sunnuntai aamuna Tonin vielä nukkuessa ja näin yksimielisesti päätimme laittaa hänet vuokraajaksi - reilukerho iski jälleen. Roadtrippimme päämääränä on ajella Itävallasta Slovenian kautta Kroatiaan, jossa on Tonin kaverin siskon mökki, jossa yövymme 3-4 yötä. Säkylästä on siis tosiaan tulossa autolastillinen raavaita miehiä morjestamaan kylän sankaria, Tonia. Onneksi kaverit on sen verran maailmaa nähneet, että ovat Turkuunkin eksyneet vuosien varrella ja näin myös minä ja Juho olemme tutustuneet näihin karpaaseihin. Kovat kaverit ajavat autolla reilut 2000km tänne vain meitä katsomaan, tai noh ehkä houkutuksena on myös, ennen varsinaista roadtrippiä, laskettelu reissu Mariboriin, Sloveniaan. Roadtripin viimeinen etappi Kroatian jälkeen on Italia, jossa tarkoitus olisi käväistä Venetsiassa, Garda-järvellä sekä Milanossa. Niin mitenkäs siellä Suomessa se opiskelu ja normaali rutiini sujuikaan? Täällä opiskelu on juurikin tätä! Awesome...