Säkyläläisiä, Schladmingia, sekä Hrvatska!

Kevät tekee tuloaan vuoristoiseen Kapfenbergiin ja se näkyy niin mielissämme, luonnossa kuin eläimissäkin. Aikaisemmin saimme todistaa paikallisten sorsien viettävän kevättä parhaalla katsomallaan tavalla kuten aikaisemmin totesimme. Lisää esimerkkiä kevään rakkauden sanomasta saimme jälleen kerran lenkkeillessämme totutulla jokireitillämme. Minun ja Jannen rauhassa holkätessämme näkee allekirjoittanut jotain outoa maassa joka vielä liikku aiheuttaen melkoisen gazellin loikan toiseen suuntana pelästymisen saattelemana. Hyvin pian Janne kiinnittää huomioon samaan ja reaktio lähes sama. Järkytyksestä toivuttuamme tutuistuimme asiaan lähemmin ja löysimme kolme sammakkoa, josta kaksi hyvinkin lemmekkäissä puuhissa. Hetken asiaa ihmeteltyämme jatkoimme matkaamme vain löytääksemme jotain hyvin häiritsevää ja järkyttävää. Hyvinkin pian kyseinen tie näytti julmuutensa kaikessa loistossaan, lähes joka askeleella saimme todistaa kuolleita konnia, jotka olivat jäänet julmien autoilijoiden murskaamiksi kesken sen kaikkein kauneimman. Se, minkä luulimme olevan sammakkorakkauden tyyssija, olikin tullut kuoleman kenttä... Our thoughts are with you!

Luonnon julmuudesta selvittyämme oli aika siirtyä iloisempiin asioihin, eli olimme saamassa ensimmäistä kertaa vieraita Suomesta ja vielä tarkemmin luonnonkauniista Säkylästä. Säkylän osasto koostui  Lebasta, Peltsistä,   Lapasta sekä Nippestä. Sankarimme saapuivat pihaan uhkaavan mustalla Audilla täynnä onnellisia mutta samalla nälkäisiä sekä uupuneita matkalaisia  pitkän Itä-Euroopan läpiajelun jälkeen. Oli siis luonnollista viedä heidät syömään paikallista herkkua eli wienerschnitseliä. Tämä suoritettiin tietysti Kapfenbergin paikallisessa ravintolassa jossa annoskoko riitti tyydyttämään uupuneimmankin reissaajan, schnitselin koko meinaan vastasi Kalle Päätalon keskiverto romaania. Lisäksi kyseisenä lauantaina vietetiin Earth Hour tapahtumaan jonka kekoon luonnonkestoystävinä tietysti kannoimme oman pienen kortemme. Ajatus oli viettää iltaa liekin äärellä talomme sisäpihalla ja tähän tarvitsimme tietysti puita. Noh, tehokaksikko J & J tietysti taas hommiin ja menoksi. Lähellä ollessa metsä ja muutenkin klapeja koko Kapfenberg täynnä olimme luottavaisia siitä että homma hoituu. Noh, löysimme läheisen alikulkutinnelin takaa isoja pölkkyjä ja joitakin halkoja jotka otimme vilpittömästi omaan käyttöömme. Lähes kotona jo ollessamme ryntää pimeydestä hyvinkin vihainen paikallinen huutaen varkaaksi että pöllimme hänen puitaa. Onneksi kyseessä oli harvinainen paikallinen ja hän jopa osasi lontoon murrettakin. Asiaa hieman selviteltyämme ja kertaallen todistettujen puhujanlahjojen jälkeen saimme onnellisen lopun asialle. Kyseinen kaveri pilkkoi meille puitaan ja antoi ilmaiseksi illan grillausta varten elikkäs jälleen kerran onnellinen loppu ja eikun Earth Houria viettämään. Iltaa vauhdittamaan oli myös hommattu olutta, viiniä ja grillattavaa pekoniin käärityn makkaran muodossa eli puitteet olivat kunnossa. Lisää paikallista vivahdetta iltana toi paikallinen herkku omenastruudeli joka upposi nälkäisiin matkalaisiin erittäin hyvin ja Itävallan positiivinen vaikutus oli nähtävissä poikien mielialassa.

Illan viettoa kuitenkin rajoitti seuraavan päivän matka eli laskettureissu Schladmingiin. Ilman autoa ollessamme herätys kello 6 ja ennen 7 junaan kohti länttä ja Alppeja. Paikalle päästiin ennen 10 ja juuri parahiksi todistamaan paikallisten pääsiäisenviettotapoja. Kävelykatu täynnä poppoota seppeleiden kanssa ja pappi kertomassa jumalan totuuksia kauniilla saksan kielellä kuoropoikien säestäessä. Touhua hetken ihmeteltyämme koimme parhaaksi jatkaa kohti rinteitä joka oli huomattavasti enemmän alaamme. Matkaväsymyksen piinaavat kaverimme hieman myöhästyivät mutta pian olimme kaikki yhdessä rinteessä. Viimeisetkin väsymyksen ja uupumuksen merkit hävisit ja tilalle tuli leveä hymy Säkyläläisten todistaessa Alppien maagiset maisemat ja täyttäessään keuhkonsa kirpeän raikkaalla vuoristoilmalla. Siniset, punaiset ja mustat rinteen tultiin alas vaihtelevalla nopeudella ja menestyksellä mutta erinomaisen hauska päivä vietettiin. Lisähaastetta päivään toi vaihtelevat olosuhteet, eli rinteet ylhäällä olivat erinomaisessa kunnossa, kun taas tasaisesti alas tullessa sohjon osuun kasvoi lähellä vitutuksen rajaa. Mutta eihän Alppeja voi kuin rakastaa, rinteet ovat pitkiä ja päivän kruunasi oluttauko lähemmäs kahdessa kilometrissa Schladmingin kylän näkyässä vuorien välisessä laaksossa. Viimeiseksi laskuksi valitsimme vuoden 2013 MM-kisarinteen lähtöportteineen ja kaikkineen joten kaikki  rinteeseen uskaltaneet saivat oman hetkensä Hermann Maierina. Päivä kuitattiin oluella auringon laskiessa kyseisen mäen alla vuorten tehdesäs lähtemätön vaikutuksenta jokaisen sydämeen.

Oletimme päivän jännityksen ja draamaan olevan ohi ja lähdimme hyvissä ajoin juna-asemalle ennen seuraavaa junaa. Ikävä kyllä paikan päällä saimme huomata että muistimme aamulla luetusta aikataulusta osoittautui hyvinkin puutteelliseksi. Eli olimme missanneet edellisen junan 15min ja seuraavaan aikaa noi 1½h. Eipä siinä sitten muuta kuin kioskista hieman ruokaa, juomaa ja istumaan ja odottamaan. Tuskaa lisäsi miesten vessaan lukittautunut henkilö, joka ei 1½h odotuksemme aikana saanut asioitaan päätökseen. Onneksi asema autio ja viereinen naistenvessa huusi tyhjyyttään joten helpotusta saatiin. Kyseisen 1½h odotettuamme saimme todistaa Saksalaisen tarkkuuden hieman pettäneen sillä Frankfurista lähtenyt juna oli n.20min myöhässä, mikä VR:n saavutuksiin verrattuna tuntuu ihmeelliseltä kyseisellä matkalla, mutta masennus oli huipussaan kun huomasimme että olisimme myös menettämässä jatkoyhteyden Kapfenbergiin. Kaikenlaiset plan b:t käytiin läpi v:hen saakka kunnes pelastavaksi enkeliksemme osoittautui saksalainen konnarimme joka sai pidäteltyä jatkoyhteyttä sen verran että kerkesimme kyytiin, illan pelastamisesta siis iso käsi ja kiitos kyseiselle Güntherille. Parin tunnin juna-ajelun jälkeen pääsimme Kapfenbergiin ja varhainen ilomme lyötiin maahan jälleen kerran hyvinkin nopeasti. Eli kyseen ollessa sunnutai-ilta ja kello paljon, ei lähijunaa asemallemme enää mennyt. Soitimme siis taksin jonka senkin vei paikallinen, eli pieniä vaihtareita potkittiin maahan ja kovaa. Onneksemme paikalliset bussit vielä kulkivat ja kyydin paikallisella pikkubussilla, joten tulipahan sekin koettua ja kotiin päästyä.

              Sorsammekin odotti matkaa hymyssä suin

Maanantain sarastaessa oli ryhmämme ilo ylimmillään, sillä kyseessä oli kauan odotettu päivä. Tiedossa oli yhteinen RoadTrip suuntana Slovenia - Kroatia - Italia ja jotain kautta takaisin Itävaltaan. Kroatiassa oli meitä odottamassa Nippen siskon perheen mökki jonne majoittautuisimme kolmeksi päiväksi. Aamulla tarkoituksena oli matkustaa Graziin, poimia seurueemme vahvistukseksi Irene ja tämän jälkeen hakea vuokraamamme auto. Reissua sävytti pienen pieni epäilys autosta, sillä olimme hieman asiaa joutunut säätämään, sillä alkuperäisellä Polollamme ei kuulemma Sloveniaan saanut mennä, joten asialle tehtiin "jotain". Paikalle päästiin ja autokin onneksemme saatiin. Allemme Euroopan valloitukseemme saimme hopealla päällystetyn Opel Corsan väkivahvalla 1.2l moottorilla. Nuoresta iästään ja vähäisistä kilometreistä huolimatta Sorsamme oli käsinyt jo hieman vahinkoa, muutama naarmu kyljessä ja toimimaton hanttarin ikkuna. Mutta otimme viat ilolla vastaan sillä vanhasta kokemuksestamme olemme oppineet, että keväisen sorsan elämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Tässä vaiheessa navigaattorit ohjelmoitiin kohti Slovenian rajaa ja Mariborin kaupunkia. Ikävä kyllä huomasimme, että meidän navigaattoristamme oli unohtunut latausjohto Säkylään mutta eipä tuo mitään, eikä meillä olut karttoja Sloveniaan tai Kroatiaan, joten radiopuhelimet jakoon ja Audin perässä kohti tuntematonta ja avointa tiekilometrejä sorsamme kiitäessä kuin nuori ori kevätlaitumella. Esimerkin Itävallan teiden julmuudesta saimme pian nähdessämme Aston Martin V8 Vantagen tien reunassa hinausauton kyydissä. Seurueemme kuitenkin selvisi onnellisesti Itävallasta ulos Slovenian rajalle ja matka kohti Mariboria jatkui. Muutaman tunnin kuluttua pääsimme perille ja jalkauduimme tutustumaan Slovenian toiseks suurimpaan kaupunkiin. Hetken turistia leikittyämme myös tankkasimme seurueemme paikallisessa ravintolassa auringon paistaessa ja tulevan matkan odotukset mielessämme.

Matka jatkui onnellisesti aina Ljubljanaan saakka jossa ensimmäistä kertaa eksyimme johtoautostamme ja radiopuhelinten kantaman loppuessa olimme yksin vieraassa maassa ilman karttaa tai navia. Loogisesti suuntasimme tuttua asiaa kohti ja löysimme itsemme Lidlin pihasta innokkaana shoppailemana menossa. Hetki kun asiaa selviteltiin ja osoitteita haettiin saimme ryhmämme jälleen koottua ja ostosten jälkeen matka jatkui kohti kuuluisaa Kroatiaa, eli tuttavallisemmin Hrvatskaa. Auringon jo laskettua pääsimme Hrvatskan rajalle johon samalla päättyi EU joten rajakohtelusta oli odotettavissa hieman tiukempaa. Audin poikien meitä hieman prepattua uskalsimme mennä rajalla Nippen  ollessa kuitenkin edessä aikaisemman Hrvatska kokemuksensa ansiosta. Tilanne kuitenkin kehittyä niin että pojat käskettiin sivuun ja passit pidettin paremmassa hoivassa. Pieni Corsamme selvitti rajan ongelmitta mutta toverihenkeä uhkuen jäimme seuraksi autuaan tietämättömänä mitä tapahtuu. Pian ystävällinen rajapoliisi tulikin hakemaan Audissa olleita ja vei jutusteltavaksi sisätiloihin samalla huomaten meidät ja ollessamme samaa porukkaa, saimme ohjeistuksen pysyä paikallaan. Oli myös paikallinen poliisi hämillään autostamme, jossa Itävallan rekisterit mutta sisällä vain saksantaidottomia. Hetken odotettuamme Nippe saapuu kertomaan meille 2 vaihtoehtoista tilanne toimia. 1. Meillä on pieni määrä huumetta ja annetaan se pois, jolloin kaikki hyvin ja matka jatkuu. 2. Sanomme, että ei ole huumeita jolloin mahdollinen tarkistus ja rangaistukset sieltä kovemmasta päästä. Luonnollisesti valitsimme 2. vaihtoehdon ja jäimme ihmettelemään tilannetta ja odottamaan. Vielä pienen odotuksen jälkeen selviää, että saamme mennä ja pelastuksemme osoittautui kukas muukaan kuin Jari Litmanen ja jalkapalloa seuraava rajapoliisi. Kyseessä oli siis huumekontrolli pojille, koska he olivat kykenemättömiä vastaamana kysymykseen "mihin olemme menossa". Eihän sitä millän aina voi onnistua, onneksemme kaikkien peppuneitsyys säilyi rajan ja huumekontrollin läpi ja seurueemme jatkoi matkaa kohti pimeitä Kroatian vuoria ja siellä odottavaa mökkiä. Mutta se mitä siellä tapahtui, on jo toinen tarina sisältäen aurinkoa, myrskyä, haikaroita sekä skorpioneja, mutta kaikki tämä seuraavassa jaksossa A'la Toni.