Hrrrvatskaaa!

Rajalla saatujen ylimääräisten sydämentykytysten ja pienen jännityksen jälkeen matkamme jatkui kohti määränpäätämme, Vilanijan kylää Umagin lähellä, jossa tuleva majapaikkamme sijaitsi. Vaikka kello oli jo sen verran että ulkona alkoi pimentyä, kenellekään ei jäänyt huomaamatta että olimme saapuneet Kroatian puolelle. Tiet eivät olleet yhtä hyvässä kunnossa kuin aikaisemmin, ja ympäristöstä huomasi että ainakin osa alueista tuntua olevan jämähtänyt vuosikymmenen tai kaksi nykyhetkestä jälkeen. Säkylän karpaasien Audi johdatti tietä eteenpäin, ja lyhyen matkan jälkeen saavuimme hoodeille. Naapurusto oli tosi asiallisen näköistä, hienoja kivitaloja ja palmuja ynnä muita oli tervehtimässä meitä kun saavuimme paikalle. Näin ensimmäinen määränpää oli saavutettu, ja taas yksi nasta lisätty maailmankartalle (itselle pelkkä matka Kroatiaan oli tuplannut nastojen määrän).

Tämän jälkeen Nippe sai tehtäväkseen esitellä kämppää porukalle. Kolmeen kerrokseen mahtui nukkumapaikat kaikille, kunnon keittiö missä tulevina iltoina loihdittaisiin taivaat räjäyttäviä illallisia sekä komeat näköalat merelle asti. Tämän jälkeen jokainen etsi oman makuupaikkansa, ja päädyimme käyttämään ainoastaan kahta kerrosta, ettei kenenkään tarvitse mennä yksikseen pelkäämään kolmanteen kerrokseen kaiken maailman mörköjä mitä Kroatia meille tarjoaisi. Itse pääsin onnekseni reissumme isännän kanssa samaan punkkaan, eli ei ollut mitään aihetta pelätä. Paikkojen ihailun ja pienen lepohetken jälkeen vuorossa oli pienen iltapalan valmistaminen. Kummatkin autokunnat tekivät omat sapuskansa, ja sen jälkeen avattiin pullo kuohuvaa ja kippisteltiin paikan päälle pääsyn kunniaksi. Lisäksi maistelimme muitakin viinejä mitä matkalta oli tarttunut mukaan ja istuimme iltaa hilpein mielin. Kuten Juho aikaisemmin kertoikin, eksyessämme johtoautosta Ljubljanassa, löysimme itsemme Lidlistä. Siellä ollessamme teimme Leban kanssa huippulöydön: lidlissä oli tarjolla pärräilyyn tarkoitettuja selkäsuojia erittäin huokeaan hintaan, ja Leban kanssa loppujen lopuksi päädyimme ostamaan sellaiset. Totta kai illalla mieleemme juolahti testata niiden suojaavuutta erilaisilla testeillä, jotka ovat luultavammin jopa pahemmat kuin valmistajilla. Suojat kestivät ja suojasivat hyvin, ja reissun jälkeen asioita selviteltyä selvisi että kyseinen panssari oli tullut testeissä kolmanneksi, eli mistään huonosta kaupasta ei todellakaan ollut kyse (ja vielä kun testissä oli mukana 12 eri suojaa!). Jutustelua ja hilpeitä seuraleikkejä jatkui aamunkoittoon asti, jolloin viimeisetkin menivät nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän Novigradin valloittamiseen. Unen tuloon saattoi vaikuttaa se, että pohjalla oli pienet yömyssyt, sillä illan aikana koko seurueemme tuhosi reilut 9 litraa viiniä.

Aamulla seurueemme heräsi virkeänä hyvin nukutun ja kesäisen yön jälkeen tavoitteena päästä katselemaan lähiseutuja. Novigrad on tosiaan pieni kaupunki lähellä majapaikkaamme, jossa kiertelimme kävellen pitkin paikkoja ja ihaillen pienen idyllisen kaupungin tarjoamia näkymiä. Lisäksi meille selvisi että etelä-eurooppalaisen pitkäneulasmännyn kävyt ovat huomattavasti mahtipontisempia ja isompia kuin perinteisten pohjoismaalaisten mäntyjen, ja oman hienon lisänsä päivään toi näiden kyseisten käpyjen metsästäminen. Kiikkiin jäi yksi kävyn poikanen, joka kylläkin myöhemmin pääsi karkuun ja kaksi täyskasvuista käpyä, jotka kummatkin otettiin talteen ja matkalle kohti Vilanijaa. Ruokapaikkaa etsiessä tosiaan heti kun päästiin kattomaan listoja ulkopuolella, eräs rouvashenkilö tuli sisäänheittäjän lailla kertomaan mitä löytyy ja miks kannattaa tulla jne, ja lopulta päädyttiinkin kyseiseen paikkaan herkuttelemaan erilaisilla aterioilla. Lopuksi vielä kun kyseinen nainen kuuli että ollaan suomesta, saatiin kierros perinteistä kroatialaista päärynälikööriä aterian päällisiksi. Tämän jälkeen matka jatkui kaupan kautta kotia kohti, taas kerran valmistelemaan hieman päivällistä ja istuskelemaan iltaa mukavassa seurassa. Illalla ainoa häiriötekijä oli kunnon myrsky, taivas salamoi ja vettä tuli taivaan täydeltä. Hetki kynttilän valossa toi oman lisänsä tunnelmaan, ja kroatialaiseen tapaan myrsky loppui yhtä äkkiä kuin oli tullutkin, ja rauha palasi maan päälle.

Seuraavana aamuna taas kerran aikainen herätys, ja matka kohti Kroatian pääkaupunkia, Zagrebia. Meidän navissamme tosiaan ei ollut Itävallasta itään päin enää karttoja, joten tälläkin kertaa mentiin Säkylän poikien johdolla. Mutta kuten yleensä, suunnitelmat eivät menneet ihan nappiin tälläkään kertaa. Taisi olla ensimmäinen kerta tällä reissulla kun rakas sorsamme alkoi temppuilemaan kanssamme. Pientä hengettömyyttä ja tehottomuutta oli Jannen mukaan havaittavissa ja vauhtia ei saatu yli 80, joskin jossain vaiheessa sorsa sai taas hapen kulkemaan. Itse pääsin tämän saman kokemaan myöhemmin Sveitsin serpentiineillä, josta Jannelta luvassa lisää. Lisäksi jo ennen keskustaa tiemme erkanivat toisistaan. Selvittelyjen jälkeen lähdimme itsekin keskustaa kohti ja heitimme auton parkkiin lähimpään parkkihalliin. Tämän jälkeen lähdimme kävelemään ihaillen näkymiä ja turistimaiseen tapaan kuvaten kaikkea mikä näyttää hienolta. Säkylän pojista ei ollut kuulunut mitään pitkään aikaan, ja ihmettelimmekin että missä he mahtavat zombailla ympäriinsä. Sitten yhtäkkiä vastoin kaikkia todennäköisyyksiä pienellä kujalla näimme tutun Audin tulevan vastaan, ja annoimme äkkiä koordinaatit parkkihalliin. Tämän jälkeen possemme oli taas kasassa ja valmiina kohtaamaan Zagrebin haasteet ja ihmeellisyydet.

Kävimme lävitse keskustan, jotain siistejä puistoja ja rakennuksia, lisäksi muita näytti taas kerran kiinnostavan erityisen paljon erilaiset kirkot, joista allekirjoittanut ei välttämättä innostunut ihan niin paljoa roadtripin aikana. Lisäksi ympäri kaupunkia oli laitettu isoja pääsiäismunia, sitä tarina ei kerro että miksi. Syömään menimme perinteiseen ristoranteen, ja mainitsemisen arvoinen on alkupalaksi syöty parsakeitto, joka oli todella hyvää. Ei olisi uskonut että parsasta saa loihdittua jotain sellaista…

Tämän jälkeen matka jatkui kotia kohti pienen lenkin kautta, nimittäin Rijeka nimisen satamakaupungin. Teimme pienen kävelylenkin rantaan ja sen jälkeen kävimme hörppimässä kahvit paikallisessa kuppilassa. Tälläkin kertaa sade ja ukkonen yllättivät meidät, joskin se ei haitannut matkaamme. Jengimme päätyi lopputulokseen, että luultavasti tässä kaupungissa olisi ollut enemmän katseltavaa kuin Zagrebissa. Kaupassa käynti oli viimeinen etappi ennen kotiinpaluuta, ja tällä kertaa illallisena päädyttiin kanasalaattiin. Tai ainakin lihat olivat peräisin kanahyllystä, mutta perinteistä fileetä ne eivät tällä kertaa olleet. Paikan päällä salaatin tekemistä aloitellessa Nippe kaivoi käännöskojeen taskustaan ja tarkisti mitä kyseinen liha on. Yllätys oli huima, sillä loppujen lopuksi söimme kananpojan mahalaukku salaattia! So not, hyvää oli joka tapauksessa! Tästä ilta jatkui taas hilpeällä keskustelulla ja leikeillä, ja tällä kertaa viinin maistelun lisänä oli testailla paikallisten vodkien tasoa. Ikävä kyllä suomalaisille ja virolaisille kilpakumppaneille jäätiin aika paljon, mutta eipä hinnan perusteella kannattanut hirveästi odottaakaan.

Seuraava aamu aiheutti allekirjoittaneelle pientä sydämen tykytystä. Pieni ihminen ei voi muistaa, että 1. päivä huhtikuuta sattuu olemaan aprillipäivä, ja asiaa ei auta se kun Nippe tulee aamulla herättämään, et kuin tein auton kyljessä on iso naarmu. Ja koska pojat tekivät aikaisemmin reilut ja vuokrasivat auton minun nimiini, pitihän sitä mennä sitten juoksujalkaa katsomaan ja eipähän siellä mitään ollut. Päivän teemana oli rantaloma, ja aamulla aurinko paistoikin hetken lämpimästi, mutta kylmä tuuli pilasi tunnelmaa. Autot käännettiin kohti Umagia, ja sieltä etsimään aurinkoista hiekkarantaa. Ranta löytyikin, ja aurinkokin paistoi, mutta tuuli oli sen verran kylmä että tässä vaiheessa osa porukasta laittoi jo lämpimämpää vaatetta päälle. Vesi oli todella kirkasta ja näkymätkin todella hienot. Tarpeeksi rannasta nautittuamme lähdimme kipuamaan Nippen suosittelemaan ravintolaan jonnekin kukkulan päälle. Tässä vaiheessa aurinkokin meni pilveen ja sateen merkkejä alkoi tulla esiin. Tässä vaiheessa loputkin vaihtoivat vaatteita, Peltsi taisi ainoana sissinä sinnitellä shortseilla koko päivän aina kotiin pääsyyn asti. Ruoka oli todella hyvää, ja tämän pienen vanhan satamakaupungin näköalat hurmasivat joukkiomme. Kotimatkalla sydämemme vei lähes alkuperäiskuntoinen ykköskoppainen avo-golf, johon lähes kaikki ihastuivat (lukuun ottamatta Juhoa, ketä ei muuten vaan kiinnostanut, ja Ireneä, ketä nukkui autossa).

 Illallisella oli vuorossa perinteiset lätyt kera jäätelön, kermavaahdon ja säilykemansikoiden(!?). Ihan hyvä ettei kyseisiä mansikoita löydy Suomesta tai muualtakaan, sillä maku ei ole mikään hermoja kutkutteleva, ainakaan hyvässä mielessä. Janne toimi lättymestarina, ja ihan hyvin homma näytti toimivan. Tämän jälkeen uupunut seurueemme meni hyvin mielin nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän matkaan kohti mystistä ja romanttista Venetsiaa.

Aamulla meidän autokunnallamme oli edessä pakkaaminen, sillä Venetsian jälkeen tiemme erosivat Säkyläläisistä hurjista. Kamojen pakkaamisen jälkeen suuntasimme kaksikon sorsa - Audi kohti Italialaisia maisemia. Tässä vaiheessa tulevien kuskien hermot alkoivat kiristymään, sillä onhan Italia tunnettu temperamenttisista ja holtittomista kuskeistaan. Pääsimme Venetsiaan, ja saimmekin matkan ensimmäiset tööttäykset ja italialaiset käden heilutukset kun päästimme pojat eteemme heidän tehtyään pienen ylimääräisen lenkin. Parkkihallissa tuli erikoisia asioita esiin, kun auton avaimet piti jättää autoon, ja meitä ainakin pelotti hieman kaikkien kamojemme puolesta. Syynä tähän oli se, että autoja oli parkkeerattu hyvinkin tilatehokkaasti, ja työntekijät tarpeen mukaan joko siirsivät niitä pois tieltä, tai sitten menivät auttamaan neitosia auton ajamisessa pois parkkiruudusta.

Ja mitäs Venetsiasta? Siellä on paljon vettä ja kuuleman mukaan ylihintaisia gondoleita. Onneksi kohdallemme sattui kaunis päivä, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Koska olimme aikaisin liikkeellä, ihmisiä ei ollut vielä tullessamme hirveästi, mutta iltapäivällä paikat olivat kohtuu tukossa. Pakko myöntää, onhan kyseinen paikka puhutteleva kaikkine kanavineen, vanhoine rakennuksineen ja laulavine gondolikuskeineen. Sitä mystisyyttä ei voi oikein kirjoittaa, toivottavasti kuvat kertovat enemmän. Juhon kanssa kerran jopa eksyimmekin porukasta, kun jäimme kuvaamaan komeaa gondolikuskia, ja muut päättivät kylmäverisesti jättää meidät kelkasta. Onneksi minun mahtavan suunnistustaidon ja Juhon merellä opittujen navigointitaitojen ansioista olimme mukana possessa ennen kuin ketään kerkesi edes huomaamaan mitään. Matkamuistoputiikkeja käytiin läpi, syötiin Rotta nimisessä ravintolassa ja loppujen lopuksi jätimme hellät jäähyväiset Venetsialle ja etenkin meitä katsomaan tulleille Säkylän Hurjille. Muutamat miehiset (taas kerran) kyyneleet valuivat poskillemme, kun hyvästelimme toisemme miesmäisen hellillä poskisuudelmilla. Etenkin Leba tuntui nauttivan niistä erityisesti…

Erityiskiitos vierailijoille ja etenkin Nippelle ja Nippen siskolle ynnä muille että saimme viettää yömme Kroatiassa! Toivottavasti reissu oli tekemisen arvoinen!

Seuraavaksi vuorossa Janne ja loppumatka Venetsiasta aina takaisin Kapfenbergiin. Stay tuned!