Mutta se arjesta, juhlan puolelle. Päästiinhän me baariinkin jo perjantaina. kohteena samalta kadulta löytyvä, kuulemma halpa, cocktailbaari nimeltään Merona. Suomalaisen menoon tottuneena ilmanlaatu oli järkyttävä, sillä täällä kun saa polttaa lähes missä tahansa. Mutta eipä anneta sen häiritä, maassa maan tavalla etc. Paikka oli täynnä ja tavattiin muutamia mukavia paikallisia, jotka vielä ystävällisesti tarjosit juotavaakin jotenka onnistunut keikka kaikinpuolin. Toni jopa onnistui bongaamaan yhden suomalaisen vaihtarin kadulta liittymään seuraamme. Tai siis, kyseinen neito bongasi Tonin. Tonilta kysyttäessä "tunnisti T-paidasta". Niin, vai olikohan enemmän kyse siitä että puhui suomea puhelimeen ja ainut kenellä päällä 0°C ja räntäsateessa T-paita..? Saatiin jopa tulevalta vaihtaritovelta Suomesta kutsu bilettämään, mutta humalatilan ja välimatkan takia idea piti hylätä, ensi kertaan siis. Ohessa myös muutamia kuvia illalta.
Launtaina krapulan hellitettyä vaihtui vaihde fitnessin puolelle ja raamikas seurueemme lähti lenkille. Ulkona miellyttävä räntäsade ja loskaa joka puolella, eli optimikeli siis. Kohteena kulman takaa löytyvä puisto, jonka huipulle n.100m korkeusero, jotenka kevyttä ylämäkihölkkää oli tiedossa. Paluumatkalla harhailtiin hervottomassa sairaala/yliopistoaluelle mutta reissusta selvittiin ehjin nahoin suurimmitta ongelmitta.
Juuri tällä hetkellä Superbowl XLIV:n kickoffiin on aikaa 7H 34MIN 43SEC ja tiedossa bileet alakerran yhteistiloissa. Jotain legendaarista tulee todennäköisesti tapahtumaan, josta Janne saa kunnian tiivistää, kunhan ajatukset tarpeeksi selkenevät ja filmit saadaan leikattua kuntoon illan osalta. GO NEW ORLEANS SAINTS!
Teillä on komeita tauluja seinällä! Viiniä lienee varattu XLIV:henkin sitä ollaan siellä muutenkin nautittu... GO COLTS!
VastaaPoistaJoel
Viidessadas kävijä \o/
VastaaPoista